25. heinäkuuta 2012

Rasvattu salama


                                                                                    Ahoy!
Jani ja Arttu
Skribenttinne kävi harjoittelemassa polkupyörän huoltamista Jani ”kuningas” Vesikon opissa runsas (pari) kuukautta sitten (, minkä jälkeen iskivätkin totaaliset kesäkiiruut). Tähän kesään asti olin tehnyt pikkuhuollot itse (muy bien!) johtuen lähinnä siitä, että a) maastopyöräni on melko uusi ja b) olen pitänyt maastopyörästäni huolta eli kantanut sen taloyhtiön pyöräkellariin kesät-talvet. Mutta joka tapauksessa päätin jo vielä lumimyrskyn piiskatessa kaupungin katuja vieväni maasturini tänä keväänä perusteelliseen huoltoon. Myöhemmin ajatukseni jalostui siihen, että suoritinkin huollon itse!

Seuraavassa lyhykäisyydessään suorittamani huolto (aikaa pyörähti rontti kolme tuntia, äh!):

Siinä se roikkuu
Ensiksi pyörä nostettiin ja kiinnitettiin työskentelytason korkeudelle. Tämän jälkeen puhdistin pyörästäni enimmän lian tähän tarkoitukseen käytettävällä pesuaineella ja liinalla. Sen jälkeen pyörästä irrotettiin renkaat (pikalukoilla, tietty!) ja aloin puhdistaa pyörää perusteellisemmin. Tähän puuhasteluun tärvääntyikin useampi vartti: Joka kolo ja hammas sai osakseen hankausta ja puunausta. Kävin läpi riepuineni niin vaihteet, ketjut, etu- ja takarattaat, polkimet, pinnat kuin venttiilitkin. Lopuksi kiristin kaikki ruuvit. Tämän jälkeen ”kuningas” itse tarkasti ja kiristi pinnat sekä sääti vaihteet.

Muna
Kolmen tunnin uurastuksen jälkeen maasturini kiilsi uutuuttaan. Ettei kuljettajansa jäisi vallan kakkoseksi lahjoin itseäni uudella pyöräilykypärällä. Hiano, eiks olekin?

Nyt, pari kuukautta myöhemmin, olen jo päässyt nauttimaan pitkistä pyöräilylenkeistä. Täytyy toki myöntää, että sateen tullessa jätän ponini talliin ja lähden kävellen matkaan (tai jään suosiolla kotiin). Sen verran opin arvostamaan sitä käsityötä, joka loihti pyörästäni uutuuttaan kiiltävän. Enkä suinkaan halua, että pyöräni likaantuu... Nähdään maastoissa!

 JK. BikeKing antaa 10 prosentin alennuksen normaalihintaisesta pyörähuollosta jokaiselle, joka astuu putiikkiin kruunu päässään!
http://www.facebook.com/bikeking.fi



Muutama sana markkinoinnista #kekäle

Tiäks sen tunteen, kun lähdet jahtaamaan sitä Canada Goosea? Sitä tunnetta, kun olet mainoksesta lukenut, että "kaikista normaalihin...