18. helmikuuta 2014

Ku mä olin tappaa itteni: III luku

Se itki. 

Mä nojailin olohuoneen oviaukos, jalat ei jaksanu kannatella, aivot halus takas nukkumaan. Mä yritin skarpata sen verran, et ne häipys yhtä äkkiä ku oli tulleetki. Ku musta ei tuntunu hyvältä, et siellä mun kotona oli ketää muita kun mä (ja ehkä joskus mun poikakaveri, se JP). Eikä varsinkaa ny, kun mun oli väsy, enkä mä nähny mitää siinä valos.

Mä siristelin viä vähä enemmän silmiäni ja yritin saada jotaki järkevää ulos suusta. En saanu. Nojailin siis siihe oven karmiin ja tuijotin jalkoihin. Sitte ne pyys, et mä menisin istumaan niiden kans siihe sohvalle. Eikä! Siihe sohvaan tulee ryppyjä ja ne sohvatyynyt rypistyy, jos me kaikki istutaan siinä. Sitä paitti ne oli jo astunu sen mun karvamaton päälle, pitää lähtiä viä yösydännä sitäki tuulettamaan, mä kirosin mielessäni. Kun mä olin yksin kotona, mä välttelin istumasta siinä sohvalla tai astumasta sille matolle. Mä istuin ehkä paljaalla lattialla, enkä ainakaa siinä karvamatolla, ettei siihen tulis painaumia. Mä vihasin niitä painaumia, ne ei sopinu mun sisustukseen. Joskus mä haroin sormilla niitä maton karvoja, jotta ne olis kaikki sojottanu samaan suuntaan. Niin mä olin tehny jo mun edelliseski asunnos. Mä tajusin, et seki asunto oli ollu mun temppeli.

Ehkä niiden äänensävy oli sen verran käskevä, et mä päätin totella sitä käskyä. Tungin itteni siihen sohvalle. Mut sille karvamatolle mä en astuis. Eikä mulla ollu mitää sanottavaa. Mutta ne tajus ilman sanojaki, etten mä ollu enää läsnä. 

Mitä sä oot ottanu?


Mä kampesin itteni ylös ja lähdin kohti keittiötä. Mä säilytän siellä mun lääkkeitä, keittiön kaapis, alimmalla hyllyllä. Sen kaapin sisältöä ei tiiä kukaa muu kun mä, ei edes JP, vaikka se kuitenki saa joskus käydä mun luona. Avasin sen kaapin ja osotin niitä lääkkeitä. Tossa, ottakaa siitä, mä mietin. Sitte, ku ne rupes pyörittelemään niitä lääkkeitä käsissään ja lukemaan niiden sisältöä, mä toivoin, et ne lähtee pois ja jättää mut yksin. Millä helvetin oikeudella ne tunkeutuu toisen kotia ja alkaa penkoa toisen tavaroita? Enhän mäkää niin tee, vaikka mulla on avain niitten kotia. 

Muutama sana markkinoinnista #kekäle

Tiäks sen tunteen, kun lähdet jahtaamaan sitä Canada Goosea? Sitä tunnetta, kun olet mainoksesta lukenut, että "kaikista normaalihin...