6. tammikuuta 2015

Ku mä olin tappaa itteni: VI luku

Ne ei antanu mulle mun unilääkkeitä. Eikä nukahtamislääkkeitä. Ei antanu, vaik mä itkin ja huusin, ja anelin. Mä olin varma, et ne pilaa mun elämän, ja mä sanoin sen niille. Mut mä menin kuiteski nukkuun jo ennen yheksää, mun oli pakko, ku mun oli väsy. Tai ei mun väsy ollu ilman niitä mun lääkkeitä, mut mä en osannu tehdä enää mitää muuta ku nukkua (ja hinkata kodin ja Kauppahallin väliä). 

Ukko tuli mun viereen sille kirkkaan keltaselle lakanalle. Se tuli aiva mun kylkeen kii ja alko kuorsata. Mä kuuntelin sitä kuorsausta koko yön. Ja silittelin aina välillä sen turkkia. 

Sitä kuorsausta ja tuulen huminaa mä kuuntelin koko yön. Mä en saanu nukutuks, ku ne ei antanu mulle mun lääkkeitä. Se mun siskon mies tuli yöks kattoon telkkaria sinne olkkariin. Se katto telkkaria koko yön. Tai niin se luulee. Mut mä tiiän paremmin. 

Mä kuulin seinäkellon naksutuksen ja olin tulla hulluks, ku en saanu nukutuks. Jos mä oisin ollu kotona, mä oisin ottanu ainaki pari pillerii unilääkettä. Sit mä oisin heränny keskellä yötä ja alkanu tehä remonttia mun kotona. Mä asun sillee jännästi kahessa kerroksessa, joista toka on vanhas hiilikellaris. Siä mä oon keskellä yötä maalaillu seiniä ja tapetoonu. Yhen kerran mä rupesin maalaan niitä yläkerran portaita, keskellä yötä, ku mä olin heränny. Mä maalasin ne portaat ylhäältä alaspäin. Alhaalla mä huomasin, et olin jättäny valot yläkertaan. Sit mä keksin asetella nessuja niille maalatuille askelmille ja kiipesin nessuja pitkin sammuttaan ne valot. 

Vituiks ne rappuset meni mut sainpa valot sammutettua. Sit mä menin takas nukkuun.

Muutama sana markkinoinnista #kekäle

Tiäks sen tunteen, kun lähdet jahtaamaan sitä Canada Goosea? Sitä tunnetta, kun olet mainoksesta lukenut, että "kaikista normaalihin...