I got my Master's degree in 2008. My former colleagues gave me this, and it's basically saying in Finnish that "since your head is not protected by a soft afro get a bike helmet with this gift card". I bought bike lights.
As I have put in the introduction it's "my music, my stuff". I think I have neglected "my music" for quite some time, already. I don't mean it like posting a song every once in a while but in a bigger context. So, from now on I'll be introducing my favorite music, my favorite bands to be more exact. And instead of going into musical facts and lyrical statements I probably tell how I first heard of that band in question. My life is rather hectic with all the horses, work and "stuff" now so for over the next twelve months you get exactly twelve posts regarding my music, my jukebox. Sorry for that.
I start with Brainpool.
They come from Lund, Sweden, and had their share of the limelights in the mid-90s. I got my first listening on the band when both me and my sister were still living at our parents - in the mid-90s: My sister had gone to Helsinki with her class, like a field trip. She bought me my prom shoes (do you still remember Decadenz in Helsinki?) that I still have (btw). My sister later said that she only bought the Brainpool Soda album just because it was on sale and the cover of the album was cool. I gave Soda a listen and immediately fell in love. Every once in a while I still pull my Brainpool albums out of the boxes and take a trip on my memory line.
I chose here two songs: Invisible to Her (taken from their second album Painkiller) and Every Day (taken from their first album, Soda). Have a listen and make up your own mind!
ps you can follow me on Spotify to get a deeper look at "my music, my jukebox".
Ne ei antanu mulle mun unilääkkeitä. Eikä nukahtamislääkkeitä. Ei antanu, vaik mä itkin ja huusin, ja anelin. Mä olin varma, et ne pilaa mun elämän, ja mä sanoin sen niille. Mut mä menin kuiteski nukkuun jo ennen yheksää, mun oli pakko, ku mun oli väsy. Tai ei mun väsy ollu ilman niitä mun lääkkeitä, mut mä en osannu tehdä enää mitää muuta ku nukkua (ja hinkata kodin ja Kauppahallin väliä).
Ukko tuli mun viereen sille kirkkaan keltaselle lakanalle. Se tuli aiva mun kylkeen kii ja alko kuorsata. Mä kuuntelin sitä kuorsausta koko yön. Ja silittelin aina välillä sen turkkia.
Sitä kuorsausta ja tuulen huminaa mä kuuntelin koko yön. Mä en saanu nukutuks, ku ne ei antanu mulle mun lääkkeitä. Se mun siskon mies tuli yöks kattoon telkkaria sinne olkkariin. Se katto telkkaria koko yön. Tai niin se luulee. Mut mä tiiän paremmin.
Mä kuulin seinäkellon naksutuksen ja olin tulla hulluks, ku en saanu nukutuks. Jos mä oisin ollu kotona, mä oisin ottanu ainaki pari pillerii unilääkettä. Sit mä oisin heränny keskellä yötä ja alkanu tehä remonttia mun kotona. Mä asun sillee jännästi kahessa kerroksessa, joista toka on vanhas hiilikellaris. Siä mä oon keskellä yötä maalaillu seiniä ja tapetoonu. Yhen kerran mä rupesin maalaan niitä yläkerran portaita, keskellä yötä, ku mä olin heränny. Mä maalasin ne portaat ylhäältä alaspäin. Alhaalla mä huomasin, et olin jättäny valot yläkertaan. Sit mä keksin asetella nessuja niille maalatuille askelmille ja kiipesin nessuja pitkin sammuttaan ne valot.
Vituiks ne rappuset meni mut sainpa valot sammutettua. Sit mä menin takas nukkuun.
Mä pirahrin perjantaina Rupsukan seliästä. Rupsukalla oli meno mieles. Sanootin Jii Karialaasen "Viimeinen laulu" mun tunnelmihin sopivaks. Mut toi kuva o eiliseltä, ku me kiirettihin esteeren yli. Mut vähä viiliksiä aallonharialta - ja sit alas. Som paree laittaa laulu pyöriin (ja laulaa - korkialta ja kovaa)!
Ihanalle Veeralle iso rutistus kuvista!
Mä kierrän ympäri maneesin / kera Rupsukan / vaikka eilen taas / viimeksi uhosin
Tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan
Korkealta ja kovaa / kuin viimeistä päivää / en tahdo lopettaa / tänä iltana
Mut tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan Kun tehty on rata / jää vain puomit paikoilleen / porkkanan Rupsukalle annan / ja taputukset
Mut tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan Säv: J. Karjalainen
As you can see in the pic I'm still able to pull some sort of a smiley on my face. It's day five doing absolutely nothing but seeing friends, going to the gym, and having long walks with the extended family.
ps do not tell my mom that I post a photo of me wearing b o t h my onesie and t h a t hair piece. My mom didn't let me come out of the car while going for the groceries. I was just wearing my onesie. Doesn't she love me? #don'tsayyourloveiskillingme
oh boy!
This Christmas has been unreal. I've gone to the gym, have watched Hunger Games II, have gone for long walks (and almost found myself doing some serious work-related reading). And have been kissed by boxers, and woken up to seeing Ukko's face next to mine.
Yritin ottaa meistä Rupsukan kanssa kaverikuvan. #wefie
Siitä ei tullut y h t ä ä n mitään. Rupsukka halusi töniä ja pökkiä turvallaan. Hän halusi myös maistaa ratsastuskypäräni laella sojottavaa nappia. Hän halusi hiplata tukkaani ja helliä turvallaan poskiani.
Aikani ähkittyäni pyysin Leenaa avukseni. En tiedä, oliko sekään niin hyvä idea. (Ja näiden kuvien ottamiseen käytettiin #htc #one #m8.)
Ihanaa joulun odotusta joka tapauksessa meiltä kahdelta!
With these shots I wish my family and friends abroad a Merry Christmas!
I was trying to capture some serious #wefie. This is the outcome.
ps since I have fans in Russia I'd love to wish you all Merry Christmas in Russian. I can only write my name in Russian so this is what I found on the Internet. Does it make any sense? Счастливого Нового Года и Рождества!
As you can see I'm having hard time stretching my legs. And, yes, I know I should finish my training with some stretching but, um, I don't like it. And, yes, I know I should start my training with some stretching but, um, I don't like it. For as long as I reach the floor with my palms (having my legs straight) I'm happy. Other than that... #youcandoit
When was this photo taken?
I honestly can't say. But what I c a n say is that I bought that Mickey Mouse t-shirt in Bangkok in 2000. And I got my Canon ixus in 2001 (the camera I used back then). So, let's just say that this pic was taken for more than a decade ago. And we haven't changed a bit, have we?
ps my hair looks better now, though.
pss I still have that t-shirt. Is it already vintage?
Or should I say "technically retarded"? Of course this doesn't apply to, um, like, everything but in this case that's really the case: technically retarded.
I've got two Apple laptops, one for work, and one for "not work". It wasn't until recently that I realized that you can do this with the cord. It all makes sense, now. And I don't have to fold the cord in knots to make sure it sticks to the charger when traveling, not any more.
Did you know this?
Näin totesi Lappeenrannassa vuonna 1947 eversti Adolf Ehrnrooth, kun Uudenmaan Rakuunarykmentti jalkautettiin, ja hevosten aika ratsuväessä päättyi.
Tänään, kun vietämme Suomen 97. itsenäisyyttä, halusin muistaa suomenhevosta, jonka merkitys sekä talvi- että jatkosodassa oli Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa sen ylivoimaisen maastoliikkuvuuden vuoksi.
Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Huolto oli sota-aikaan joka aselajissa pitkälti hevosista riippuvainen. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kilon tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön. Myös purilaita ja kantosatuloita käytettiin vaikeassa maastossa liikuttaessa. Hevoset vetivät perässään myös hiihtäjiä. (lähde:http://www3.lappeenranta.fi/museo)
Kuvassa purilaat (lähde: SA-kuva)
Hevostietokeskuksen (http://www.hevostietokeskus.fi) sivuilla on luettavissa Riitta-Marja Leinosen kirjoittama artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, missä tarkastellaan muun muassa hevosen hoitoa ja käyttäytymistä rintamalla, sekä hevosen kuolemaa.
Sotahevosen lähtö - hevosotot
Sotakelpoinen hevonen oli iältään 5-18-vuotias. Hevosen mukaan piti laittaa päitset, marhaminta, loimi, juottoämpäri ja puhdistusvälineet sekä vähintään 50 kiloa kauroja ja sata kiloa heinää. "Vakavana isä valmisteli Kilttiä matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo
muusta, oli isä sanonut Lappeenrannassa luovuttaessa rakkaintaan." (SKS KRA
HS 1: Alikoski. 1975.)
Hevosen käyttäytyminen rintamalla
"Pataljoonan huollossa oli hevonen, joka kuului Rajavartiosto 3:n vakinaiseen
hevoskantaan. Hepo oli säilynyt hengissä hyökkäysvaiheen ajan ja palveli
valtiota edelleen sodan jatkuessa. 'Vakinaisessa' palveluksessa ollessaan se oli
oppinut niin paljon talon tavoille, että se tiesi mm. valtion hevoselle kuuluvan
suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella. (---) se
kokeili kuormauksen jälkeen kuorman painoa nojailemalla aisoihin. Jos kuorma
ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, kävi hevonen istumaan
aisojen väliin eikä liikahtanut paikoiltaan millään ennen kuin kuormaa oli
kevennetty 250 kiloon. Jos sitä vastaan yritti pakotteita, mm. laittamalla
palavan tuohikäprän hännän alle, antoi se tuiman potkun takajaloillaan. Jos se
totesi, ettei kuorma ylittänyt normeja, veti se kuorman kiltisti."(SKS KRA HS 4:
Tiainen. 1975.)
Hevosen hoito rintamalla
"Oli erittäin ikävää, kun iltasella sanoimme, että käymme edes myötätuntoa antamassa [sodan aikaan hevosille ei ollut aina ruokaa, jolloin miehet antoivat omista leipäannoksistaan]. Sitä me kovasti ihmettelimme, kun ne hevoset oppi tuntemaan
hoitajansa vaikka kaikki oli samanlaisessa puvussa. Kyllä aina oma ajokki
kutsui, kun joku meni näkyville." (SKS KRA HS 2: Laitinen. 1975.)
Hevonen pelastaa miehen
"Olin kerran viemässä iltayöstä postia etulinjaan. Tapana oli, että hevonen ja
kaksi miestä kulkee yhdessä partiovaaran takia. Toinen mies ohjastaa hevosta
ja toinen on ampumavalmiina tarvittaessa. Hevonen käveli reippaasti, mutta
kevyin askelin talvitietä pitkin. Olimme [menossa] noin 2 km [päässä] linjasta,
kun hevonen melkein pysähtyi ja käänteli korvia eteen ja sivulle kuullakseen
jotain yön hiljaisuudessa. Supisimme siinä keskenämme, että onkohan partio
taas liikkeellä, kun hevonen kulkee varovasti kuin kissa pimeässä. Tultiin
mäennyppylälle ja hevonen säntäsi laukkaan silmänräpäyksessä. Huomasimme
samalla, että kaksi miestä juoksee tielle pensaikosta, mutta hevonen meni
lennossa seuraavaan mutkaan ja laukaukset tulivat peräämme liian myöhään.
Jos reessä ei olisi ollut vahvat laidat laudasta, olisimme varmaan tipahtaneet
kyydistä tielle. Vihollispartio jäi vangitta." (SKS KRA HS 4: Saukkonen. 1975.)
Hevosen kuolema
"...tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa
silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja
veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. (---) Mieleeni tuli, että
haluaisin itse lähettää Pruunin kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen
kuitenkaan kykenisi. Sisukkaasti pieni Pruuni seisoi huojuvilla jaloillaan ja
painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen
saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja Pruuni lyhistyi mustuneelle
sannansekaiselle hangelle." (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)
Sotahevosen paluu
"Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen
yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista.
Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin
etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka.
Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat
hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista
hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa
kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle
alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka
kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään
tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan
vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin
katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin
silmät." (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975)
