tbt (13.2.2014)

Lisää arkistojen aarteita.

Kuvaan on tallentunut freesejä (ja hyvinkin nauravaisia!) kavereita ensimmäiseltä opiskeluvuodeltani Tampereen yliopistossa. Olemme Boomi ry:n hallitusporukalla tutustumassa toisiimme ja, kuvasta päätellen, ottamassa hieman kuppiakin. Mikäli tunnistat kuvasta itsesi, käsi ylös! Muistele hetki niitä aikoja. 

Well, what can I say, again? Having fun with my friends: sauna, cold beer...

I think we are missing someone - who's behind the camera?!

My Newest Crush

Would you have guessed?

(This is not a product placement. I wanted to leave the sticker on just to show how small these minis are. Hopefully I remember to take it off before having a piece of banana.)
PS I like to have my bananas green...

Don't Hold Your Breath

I'm pissing in my pants while watching this.

And I totally forgot to hold my breath...

And I wouldn't do this from an airplane, either.

tbt (6.2.2014)

Muutama sananen tästä kuvasta: Muistan päivän kuin eilisen. Oltiin Boomin porukan kanssa Jyväskylässä Rinneriehassa. Siellä laskettiin mäkeä vessanpöntöllä / -ssä, juotiin taskulämmintä kossua ja pidettiin hauskaa. Menomatkalla taidettiin harjoitella kroolausta bensiksen pallomeressä.

Kuten kuvastakin näkyy hymy alkaa hyytyä (hyytymään!) eräälläkin bailaajalla. Kiinnittäisin huomionne kulmakarvojen sijaan lävistykseen leuassa sekä ennen kaikkea kaulaa koristavaan koruun.

Oletan, että kuvassa oikealla on kaverini  Lapa Leino.

Well, what can I say? I've had my moments...

Say "cheezz".

Ku mä olin tappaa itteni: II luku

Mun elämä oli jo pitkään ollu sitä samaa: munkkeja repus, matkalla kotia. Mä mietin tosi paljo sitä, mitä mulle oli tapahtumas, mitä mulle oli tapahtunu. Enkä mä saanu kiinni siitä ajatuksesta, joka olis antanu mulle selityksen. Mä vain olin siinä. Mä vain istuin ja tuijotin kaukaisuuteen.

Siitä oli tullu mulle joka päivää. Jos mä joskus satuin muistamaan jotaki siitä mun ”aikasemmasta elämästä”, mulle tuli paha mieli ja kuitenki samalla kamala tarve tehdä asioille jotaki. Mun voimat riitti niin pitkälle, et mä olin jo tarttumas lehtikasoihin ja viemäs ne pihalle. Siihen ne jäi, lattialle. Keskelle lattiaa. Ne lehtikasat. 

Ja ne muut asiat lehtikasojen lisäks. Niitä oli mun mieles. Mä tiesin, et mun pitäis jaksaa. Mun pitäs aatella positiivisia ajatuksia ja sitä rataa. En mä niille muillekaa asioille mitää tehny, kuha hinkkasin Kauppahallin ja kodin väliä.

Seuraavat muistihavainnot on siltä sunnuntailta. Aika tarkasti se oli sunnuntai, ku seuraavana päivänä oli arki. Mulla oli päivät menny jo aikaa sitte sekasi, yhtä pyhää koko lailla, koko ajan. Mä olin sopinu näkeväni siskooni ja sen miestä. Olin jopa antanu niille luvan tulla mulle kylään. Siis m u l l e kylään! Mulla ei ollu käyny ketää kyläs kolmeen vuoteen, eikä kyl sitäkää aikasemmi, paitsi mun poikakaveri, JP. Kodista oli tullu mun pakopaikka, joku helvetin uhritemppeli, jonka uhri mä olin. Sielä oli kaikki just niinku mä halusin: lehtikasoja, helvetin joulutähtiä joka paikas. Mä olin jossaki huuruis käyny tyhjäämäs Sokkarin joulun jälkeen lopuista joulutähdistä. Niitä notku sitte lattialla ja pöydillä, niitä kuuskytsenttisiä ja pienempii, valkosia ja punasia.

Mun oveen koputettii. Kello oli ehkä kuus illalla. Ja mä olin jo täysis yökamppeis. Tai kyllähä mä muutenki tykkään hiihtää niis samois vermeis kotona ollessani. Siis niis kulahtaneis flanellihousuis, pitkähihases paidas ja villasukis.

Mä en tiä, mikä mua viivytti sen oven kans. Aiva ku se koputus olis ollu jo vähä kärkkäämpää, niillä ihmisillä oli tosiaan tarve päästä sisälle sinne mun temppeliin, jossa mä uhrasin itteni joka ikinen päivä ja yö. Mä sain oven auki ja sielä odotti mun sisko ja sen mies. 

Mun suu oli niin kuiva, etten saanu suustani sanaakaa. Silmät räpsytteli yrittäen totutella siihen eteisen valoon, jonka olin räpsässy päälle ovea avatessani. Siinä mä seisoin. Yötamineis, silmät kaukaisuuteen tuijottaen, suu ku santapaperia. Enkä mä tainnu osata sanoakaa mitää. Siirryin niiden tieltä pois, väistin, että ne pääsis sisälle. 

Sitte mä tajusin lähtee kohti olohuonetta, laittaa valot eka sinne, ettei ne tajuu mennä keittiöön, joka oli täynnä niitä munkkeja ja reikäleipiä. Ja joulutähtiä. Ja irttareita.

Sitte se mun sisko sano jotaki, mihin mä havahduin: 

Mitä täällä oikein tapahtuu? 

Quote for the Day (2.2.2014)

Selfie (My #heavy #metal #look)

#another #day #no #specs #heavy #metal #look

tbt (30.1.2014)

Did I scare you off?
Well, this is how I looked like 16 years ago.
And that's my cat, Aune, that I'm holding (http://apinkglove.blogspot.fi/2013/12/tbt_19.html).
I got my dreadlocks just right after graduation. And I still love that heavy make-up.

Tunnistan itseni tästä kuvasta, todellakin. Otin rastat viskattuani ylioppilaslakkini huoneen nurkkaan. Hain Helsingin Kauppikseen luettuani pääsykoekirjoista yhden, puoliksi. Sitten lähdin au pairiksi Sveitsiin. Sveitsistä palattuani olin Kurikan terveyskeskuksessa neuvola-avustajana puoli vuotta kunnes muutin lempikaupunkiini Tampereelle opiskelemaan kauppatieteitä.

Mietit ehkä kuvan nähdessäsi: mitä helvettiä?! Kamala likka, friikki!
Et ole ensimmäinen, etkä todennäköisesti viimeinenkään. Mutta tiedätkö mitä?! Ei paljon kiinnosta!
Vahva silmämeikki pysyi kasvoillani läpi yliopiston, rastat tosin vaihtuivat huonon hoidettavuuden vuoksi piikkisuoraan pystäriin. Olin kummajainen, jota vieroksuttiin, ja joka tuomittiin mummojen potkijaksi. Silti voin tänä päivänä sanoa omistavani maailman ihanimman perheen, maailman ihanimmat ystävät ja kaverit. Kaiken ei aina tarvitse olla kovin pinnallista.

Karma Is a Bitch

Quote for the Day (25.1.2014)

tbt (23.1.2014)

Ole hyvä, naura vain! Naura ääneen, kiitti! Nauretaan vaikka yhdessä - ääneen, kovaa...
Oheinen kuva on nimittäin ensimmäinen, ja lähes ainoa, kuva missivuosiltani.
Itse asiassa voinkin kertoa lyhyen tarinan kuvan oton ajoilta:

Ystäväni Katja (olen kirjoittanut hänestä aikaisemminkin, kts. http://apinkglove.blogspot.fi/2013/07/me-cheek-you-cheek.html) sai suostuteltua minut osallistumaan kylän omiin missikisoihin! Näitä missikisoja varten otettaviin valokuviin Katja myös meikkasi minut - luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni sain "huuliin punaa, silmiin sinii". Jouppilan Olli kuvasi minut studiossaan, ohessa yksi tuotoksista. Anekdoottina kerrottakoon, että kesken kuvausten Katja yhtäkkiä muisti: "Mä unohdin ripsivärin!" Ehkä erotatkin kuvasta, onko se otettu ennen vai jälkeen ripsivärin.

Itse missikisoista sen verran, että taisin sijoittua toiseksi tai kolmanneksi perintöprinsessaksi, sekä yleisön suosikiksi. Sillä äänestyskupongilla taisi myös osallistua joulukinkun arvontaan... Vielä haluaisin huomauttaa, että oheinen kuva on siis ensimmäinen, ja lähes ainoa, kuva missivuosiltani... Kiitos kuitenkin, Katja, Olli!

Well, let's make this story short! When I was 15 my friend managed to get me take part in a beauty pageant. Don't laugh! I'm pretty sure there are skeletons in your closet, too. So, this friend of mine (also referred to here http://apinkglove.blogspot.fi/2013/07/me-cheek-you-cheek.html) put some lipstick and eye-shadow on me, and I had this photo taken in a real studio. I placed either second or third runner-up in that beauty pageant. The end. And you can start laughing, haha!