Young and innocent - I think!
This pic was taken at Littlerock High School, Littlerock, California, USA. 1 9 9 5 - the year of graduation. It's me, John, Narisa, Yanina, and Gilbert. Correct me if I got someone's name wrong.
I believe we just became members of the International Thespian Society. I did drama in high school. I sucked at acting. It was unbelievable difficult remembering your lines in English so I did one play where I spoke Finnish. And that's another story.
Have you already had your first smoothie?
I've always eaten my veggies and fruits instead of making a smoothie.
I've had my blender for quite some time now but haven't found a smoothie that I like.
I hear people blending carrots, onions and like greens. But, at the same time, I feel sick in my stomach when thinking about drinking carrots. So, now that I've finally found one smoothie that I like I share you with the recipe.
It's me, Nana and mr. Ukko in the pic.
We were in the woods - me, Mika, Nana and mr. Ukko back in January.
We had brought sausages with us - two for each including the dogs.
I gave mr. Ukko his sausage: he took it into his mouth and dropped it immediately. He didn't like it at all so Nana got four sausages instead of just two. My sister told me that Ukko really loves sausages that you get at one of those sausage stands. And french fries from McDonald's.
Ihmisen elämässä tapahtuu asioita, joille hän ei aina itse yksinkertaisesti voi mitään. Ihminen saattaa sairastua, hän saattaa menettää työpaikkansa, hän saattaa rakastua tai erota hänelle tärkeästä ihmissuhteesta. Hän saattaa haluta ohjata omaa elämäänsä suuntaan, joka on hänelle vielä sillä hetkellä enemmän haaveita ja unelmia kuin realismia ja täytettyjä odotuksia.
Hyvin usein ihmisen ollessa tällaisten edellä mainittujen asioiden keskellä huomaa hän ystävä- ja kaveripiirissään outoa liikehdintää. Mikä saa ne vuosien aikaiset kaverit, tuttavat ja ystävät tällaiseen "outoon liikehdintään", ihminen miettii. Onko se kateutta? Vai onko se pelkoa? Vai onko se kateuden sävyttämää pelkoa - joku on sairastunut? Vai onko se pelon sävyttämää kateutta - joku uskaltaa toteuttaa toiveitaan? Vai onko se kateutta ja pelkoa - jonkun ihmissuhde on päättynyt, ja nyt on valittava puolensa?
Omien pohdintojeni perusteella uskallan väittää, että on ihmisiä (jokaisen kaveri-, tuttava- ja ystäväpiireissä, jopa Facebookissa), jotka valitsevat aina ja ehdottomasti puolensa. Tiedätkö, aina pitää olla jonkun puolella, kantaa jonkun toisen lippua? Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä edellä mainittua käyttäytymistä: Omalla kohdallani olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että "tunnen" ihmisiä, jotka ovat kääntyneet minua vastaan asettumalla jonkun toisen puolelle, koska niinhän se todellisuudessa menee. Kun olet asettunut jonkun puolelle, käännät samalla selkäsi sille toiselle. Se on tietoinen valinta, jonka ihminen tekee tietoisesti. Tai näin ainakin toivon. Toivon, ettei kukaan ole niin vietävissä...
Mutta tiedätkö mitä? Jos minulta kysytään, niin minulle on yhdentekevää, kuka joukoissani seisoo. Niin kauan kuin tiedän toimineeni oikein muulla ei ole merkitystä. Ja se merkitsee enemmän kuin mikään muu - edes sinä! Kannan lippuni itse ja voin hymyn kare huulillani todeta: so long suckers!
I have a thing for bricks - brick houses, brick churches, brick buildings in general.
I just love old bricks. And I happen to live in an apartment (the condo is built in 1908) which has got brick walls. Some walls are still left as they were more than a hundred years ago.
Siis täällähän on enemmän lääkkeitä ku apteekis, tais se siskon mies todeta. Tai ehkä mä vain haluan kuvittaa sitä tilannetta täs ja keksin sen ite... Mut siit mä oon varma, satayksprossaa, et ne pyys muovipussia. Mä kattelin niille sellasen Sokkarin sinisen muovikassin. Siihen ne sitte alko lappaa niitä lääkkeitä kysellen, mitä näistä sä tarttet? Miten nii, mitä mä niistä tartten? Tietty kaikkia. Ja mä sanoin sen. Mä aloin itkee, ku mä näin, miten ne mun lääkkeet hävis sieltä kaapin hyllyltä siihen muovikassii. Sinne kaappiin ei tainnu jäädä ku laastarit ja vitamiinit, jos niitäkää.
Se muovikassi täytty niistä lääkkeistä. Ja mä vollasin vieres.
Mä oon ostanu ne lääkkeet, mä tarviin niitä, ne on maksanu paljon rahaa.
Ei auttanu. Sitte ne sano, että sä lähet meidän mukaan. Ettei ne voi ottaa sitä omalletunnolleen, jos mulle vaik sattuis jotaki. Miten mulle muka mitää vois omas kodis sattua? Mä osasin liikkua siel vaikka pimees – no, pimeessähän mä siel liikuinki, ku silmät ei kestäny lamppuvaloa. Mä osasin väistellä niitä kasoja lattialla ja pöydällä, mä tiesin, missä niitä joulutähtiä ja muita joulujuttuja oli.
Mä nappasin untsikan sen mun yöasun päälle. Mä olin kai osaltaan tyytyväinen, et joku sano, mitä mun pitää tehä. Eikä mulla tosin ollu muuta vaihtoehtoakaa, ku en pystyny puhuun, ku suuta kuivas niin vitusti. Sisko tais pakata hammasharjan reppuun. Siskon mies otti ne lääkkeet, mä laiton kengät jalkaan ja me lähettii niille. Taidettii näyttää aika koomisilta: mä hapuilin eteenpäin yöasus ja untsikas, sisko poras. Muistin kuitenki sammuttaa valot ja varmistaa, et laitoin välioven kii. Ettei ne joulutähdet saa kylmää ja vilustu.
Did you know that women spend almost three years of their lives on beauty treatments and rituals? Well, I didn't either. In Finnish there's this saying that pretty much summarizes both women and beauty treatments and tricks: women look their best straight out of the shower. True dat!
Suomen kielen sanonta "nainen on kauneimmillaan suihkun jälkeen" pitää mielestäni paikkansa!
That's me in the middle, wearing a Superman t-shirt.
This picture was taken in Uppsala, Sweden. It was in 2001 'cause Jen left for St. Joh's before Christmas. Jen's on my right side. A dear friend at that time, I haven't seen her in ages. Now that I look at the picture I think I still look the same, my hair is now a bit lighter. At that time I did both make up and hair (and you can really tell)...
