Päätin omistaa tämän kirjoitukseni maailman parhaalle samettiturvalle, Bruuttukselle! Tai hra Bruuttukselle kuten häntä kutsun. :) Jäin tänään tallilta kotiin tullessani miettimään aikaisemmin käymääni keskustelua. Siinä keskustelussa kerroin, miten tärkeäksi Bruuttus on minulle tullut. En kuitenkaan uskaltanut käyttää hänestä ystävä-sanaa - vaikka rakas ystävähän hän, hra Bruuttus, minulle on.
Minulle ratsastamisessa on kyse paljon muustakin kuin satulaan nousemisesta ja suorituksista kuten varmasti monelle muullekin heppatytölle tai -pojalle. Tänäänkin aamulla, kun menin moikkaamaan Bruuttusta, hän hörähteli minut nähdessään. Silittelin ja halailin häntä hetken karsinassa ennen kuin laitoin riimun päähän ja vein hänet "pesariin" harjattavaksi. Ja taas ratsastustunnin jälkeen sama kuvio toisinpäin. Kotiin lähtiessäni oli sydän pakahtua - sellaisen tunteen hra Bruuttus saa minussa aikaan.
Kuvaustilanne on hieman lavastettu, jotta mahduimme molemmat kuvaan. Tai ehkä se on just sitä, miltä se näyttää: alamaiselle on myönnetty audienssi.
I've felt rather nostalgic for the past few days. First, I didn't know why. But then I realized it!
I've been listening to New Order for the whole week. And, then I remember that particular summer - summer of 2002! It was back then that I saw New Order playing at Hultsfred in Sweden.
We were a punch of exchange students from Germany, Italy, Canada, and Finland partying and listening to awesome bands for the whole weekend. During that weekend I saw some of my favourites such as New Order, Turbonegro, Black Rebel Motorcycle Club, and Suede. Gosh - now I almost feel like I've totally forgotten the whole festival...
Here's something that reminds me of friendship, that feeling of having fun, sleeping in a van, and being so close... That's me on the left. You can almost see my piercing on my chin.
It's been quite rainy over the past few days.
I talked to my sister on the other day and she told me something that made me laugh.
mr. Ukko doesn't like rain, or getting wet. He's got some pretty damn cool jackets for rainy days. But he doesn't like to wear them! My sister made him wear one of his jackets on the other day, and he decided not to move. He was just standing there in the hallway, looking grumpy. My sister couldn't but laugh and take off his jacket. So mr. Ukko got a little wet on their way to the grocery store.
Ruokauutisia! Seuraavaksi aion nimittäin kertoa, mitä köökissäni tapahtui eilen illalla. Pahoittelut tehosteiden puuttumisesta...
Eilen skribentinne köökissä tapahtui siis seuraavaa: valmistui varsin onnistunut keitto alta aikayksikön. Eikä mikä tahansa keitto vaan keitto, jonka raaka-aineet olivat hyvinkin luomua ja lähellä tuotettua. Keiton raaka-aineista perunat olivat äitin ja isän kasvimaalta, valkosipulit kaverini ryytimaalta. Näyttipä joku porkkanakin olleen kaverini ryytimaalta. Hirven oli isä tai joku hänen jahtikavereistaan juossut kiinni viime syksynä.
Tässä sen kummemmin reseptiin paneutumatta päädynkin vain toteamaan: sekaan vaan ja anna kiehua!
This is what I was preparing last night: soup with carrots, potatoes, garlic, onions, and meat. That canned meat wasn't nothing but moose - delicious. In my family we eat a lot of moose 'cause my dad goes moose hunting every year. And it's not like eating a reindeer.
I normally don't eat that much of meat but when my mom prepares moose. Last night I found a can of moose that my dad has given me last winter. It was 'bout time... Very delicious.
Pysähdyin tänään heppailemaan mennessäni lukemaan tallin oveen kiinnitettyä runoa.
Omistan runon hoitohevosilleni vuosien ajalta: Petina, Lobello, Lutox, Hiivi ja Suikun-Viivi, joista Viivi kuoli nuorimpana 31.5.2013 25-vuotiaana.
Olette kaikki rakkaita.
My nephew, mr. Ukko, means everything to me. He's everything and beyond.
Last night we hold precious little boxer puppies in our arms - the next best thing. Life is good!
Thank you, Janika!
Tänään kotiin kävellessäni pysähdyin ihastelemaan kotipuistoni puiden upeita syysvärejä. Ja olipa minun otettava pari kuvallista muistoakin - huolimatta lähes umpijäätyneistä sormistani. Etsiessäni "täydellistä" kuvakulmaa muistui mieleeni varsin huvittava muisto vuosien takaa.
Istuskelin silloin kuvassa näkyvällä valkoisella penkillä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, ilmassa oli keskikesän tuntua. Kuvassa näkyvien penkkien selkämyksiin on kiinnitetty metallisia laattoja, joihin on kaiverrettu tamperelaisten muusikkojen lyriikoita. Käännyin lukemaan oman penkkini laatan tekstiä:
"Kun aamulla silmäni aukaisin ja Mansen piippuja katselin Päätin en jää tähän junttilaan mä lähden stadiin bailaamaan."
Kari Peitsamo: Pakko päästä Helsinkiin
Samalla huomasin kadun toisella puolella tutun näköisen tyypin: no, mutta Kari Peitsamohan se siellä käpytteli punainen bandana-huivi otsallaan. Liekö lähdössä Helzinkiin. PS Se kyylä olin minä.
Kirjoitin otsikko-kenttään ensin "Living on the Edge". Se vaikutti tarpeeksi raflaavalta ja tilanteeseen sopivalta. Kuitenkin, kun kirjoitan suomeksi, päädyin valitsemaan tarpeeksi havainnollisen otsikon äidinkielelläni - tapaturma-alttius.
Täytyy, oikiasti, myöntää, että "reunalla tässä eletään".
Taipumukseni joutua "onnettomuuteen" tai satuttaa itseäni on häkellyttävän suuri.
Tulin edellä esittämääni johtopäätökseen eilen, kun puukotin itseäni! Iltapalaa tehdessäni olin halkaisemassa päivän, parin vanhaa ruisleivän kannikkaa. Toisessa kädessä leipä, toisessa veitsi. Leivän parissa ähkiessäni luiskahti veitsi...kämmeneeni. Siihen se terä upposi kuin... no, pehmeään voihin. Auts! Kun verenvuoto alkoi tyrehtyä, läimäisin haavan kohtaan laastarin ja päätin olla raottamatta laastarin kulmaa ennen kuin vasta tänään. Jep, haavan kohta on punertavan sinertävä, hieman paisunut. Sattuu. Ei kai se laastaria kummempaa toimenpidettä kaipaa...
Käsiäni katsellessani huomaan pikkulillissä parantumassa olevan haavan. Se tuli, kun yritin mahduttaa tilaamaani lasia ikkunan pokaan. Sattui "pieni" mittavirhe, ja lasi oli 2 milliä liian suuri. Työvoitto: lasi pokassa. Peukkusormessa on vähän isompi vekki, sekin parantumassa. Se tuli, kun iskin itseäni taltalla (vahingossa, tietty!) käteen. Nämä siis vasemmassa kädessäni.
Oikean käden keskisormessa näkyy arpeutunut haava, joka tuli, kun ikkunaa entisöidessäni lipsahti... Ranteessa, tatskan yläpuolella, on polttomerkki, joka tuli, kun huitaisin siihen vahingossa kuumailmapuhaltimella.
Olen ollut talkoolaisena alamäkipyöräilykisoissa jo useana vuonna. Välillä lippumiehenä, toisinaan lähettäjänä, useimmiten kuitenkin kanttiinissa sämpläreiden voitelun ja kahvinkeiton parissa. Tämä kesä ei ollut poikkeus, kesäkuun lopussa suunnattiin Tampereen Hervantaan seuraamaan alamäkipyöräilyn Suomen Cup:in osakilpailua. Nappasin osakilpailuvoittaja Katja Lähteisen jututettavakseni kisan jälkeen ja keksin pyytää häneltä tarkentavaa tietoa niin lajista kuin sen harrastamisestakin.
Katja kertoo harrastaneensa dh-pyöräilyä noin kymmenen vuoden ajan. Suomen-kisojen lisäksi hän on kiertänyt kisoja muun muassa Ruotsissa ja Norjassa. - Naisten taso on maailmalla kova, World Cup:issa ajavat ammattilaiset. Jos IXS European Cup- tai World Cup-kisoihin halajaa, tarvitaan siihen aikaa ja tietysti rahaa, Katja kertoo. - Jos ammattilaisuudesta haaveilee, Suomesta on lähdettävä isompiin mäkiin, hän lisää.
Lajia sivusta seuranneena hirvittää katsoa, kun laskijat tulevat pyörillään alas lipokkaita polkuja, puunjuurien valtaamia kallioita ja varsinaisia pirunpeltoja. Välillä silmieni edessä on ajaja rysähtänyt puun ja kallion väliin, jolloin lajin vaatimat suojapanssarit ja kypärä ovat pelastaneet ajajan enimmiltä kolhuilta. - Loukkaantumisia on tullut paljon mutta ei kovin pahoja, Katja kertoo. - Pahin lienee repeytynyt kiertäjäkalvosin olkapäässä. Olin yksin reissussa Åressa, PM-kisoissa, ja ensimmäisellä kierroksella maaliin kiihdyttäessäni eturengas otti johonkin monttuun nurtsilla ja tulin hartia edellä maaliin. Pyörä kuosiin, jäitä hartiaan ja vedin toisenkin kierroksen, tuloksena 4. sija. Seuraavana aamuna, kun heräsin, käsi ei sitten enää noussutkaan paljon vyötärön tasoa ylemmäksi, mikä toi omat haasteensa ensin pukemiseen ja sitten autolla ajamiseen, varsinkin, kun Saab 900 alkoi kotimatkalla prakaamaan ja ei pyörinyt tyhjäkäynnillä ollenkaan, lisää Katja.
Ostin muutaman vuosi sitten alamäkipyörän, jolla on tullut ajettua lähinnä hiekka- ja asfalttiteitä. Tavallisella pyörällä ei mäkeen kannata lähteä. - Aloitella voi toki esimerkiksi ihan jäykkäperäisellä pyörällä, jossa on etujousitus, mutta pyörä kannattaa hommata asiantuntevalta kauppiaalta. Normipyörä on nopeasti entinen - ja siinä samalla voi olla kuskikin, Katja opastaa.
Päätän haastattelun kysymykseen: pelottaako? - Yleisesti ottaen ei pelota, mutta aina löytyy jotain ajettavaa, jonka vetäminen pelottaa, varsinkin sen ensimmäisen kerran - esimerkiksi hankala droppi (jyrkänne; pudotus) tai hyppy kisaradalla, Katja selventää. - Tähän lajiin kuuluu tämän tyyppinen itsensä haastaminen ja ylittäminen. Sitten, kun sen pelon voittaa ja hoitaa homman, fiilikset on aika kovat. Dh on riskien ottamista, hän päättää.
Mikäli innostus lajia kohtaan heräsi, lisätietoa löytyy esimerkiksi http://www.mountainbike.fi/vauhtijaosto/uutiset/42-uutiset/115-alamaekipyoeraeily-on-kesaelaji. Pyöriä ja varusteita on vuokrattavissa muun muassa bikeparkeissa, joissa hissillä pääsee kätevästi rinteen ylös. Bikeparkin kaltaisissa paikoissa on mahdollisuus tutustua alamäkipyöräilyyn ilman suurempia välineinvestointeja - kenties jopa muutaman valvovan silmän alla...
I had a pleasure of meeting one of the most successful Finnish lady downhill riders, Katja Lähteinen, this summer. Of course I had to ask her what kind of a hobby downhill biking is. - The downhill scene in Finland is very open and supportive. Just go to a bike park, talk to people, maybe ask for advice on riding or fixing the bike. If you are really interested in the sport and show it, other riders will help you, Katja tells me. - There are also a lot of cycling teams that have active dh riders, not to mention dh schools for beginners, she adds. - If you're a girl rider thinking it's a guys sport, don't. If you want to ride dh, just do it! Don't let stupid gender stereotypes get in the way.
I also have to ask about injuries, has she had any?! - I've had a lot of injuries in the 10 years riding dh, but no big ones and no broken bones. Funny thing is that the first time I tried bmx racing (it was in last autumn), I broke my collarbone and ribs in the first race practice. Worst dh injury would be a torn rotator cuff in the shoulder and torn thumb ligaments, Katja shares with me.
Oh no, sounds pretty dangerous to me. Well, let's all have a look at one of Katja's videos. Hopefully it doesn't scare us all off.
