Lähdin punttisalille jo kohta aamukymmenen jälkeen. Sainkin nauttia omasta seurastani ensimmäisen puoli tuntia, kunnes paikalle pärähti vanhempi pariskunta. Muija moikkasi tullessaan, äijä ei.
Siellä punttisalillani ei ole minkäänlaisia äänentoistolaitteita, vaan taustamölystä vastaa töllö. No, olin vääntänyt töllön kanavalle, josta tuli edes jotenkin siedettävää aivot narikkaan -pölinää, ja joka edes hieman peitti alleen punttien kolinan ja sen äänen, joka hauiksen kasvamisesta lähtee - tietty. JA, sitten! Se äijä meni ja vaihtoi sen kanavan! Joo, ei edes viitsinyt kysyä, katsoinko sitä Muuttajat-sarjaa (no en!) vaan alkoi räplätä niitä kanavia oikein kunnolla. Ja kaikista maailman kanavista se äijä valitsi ihmeellisen ranskankielisen draaman (tai mikä lie olikaan). - Ei voi olla totta, ajattelin.
Aikani purin kieltäni "nyt et sano mitään", kunnes ennen loppuvenyttelyjä en enää malttanut, vaan kävin räppäämässä sen telkun volyymin lähelle nollaa. Ei ainakaan tarvinnut enää kuunnella sitä molotusta, vaan sain rauhassa keskittyä niihin hemmetin venytyksiin ja mielen kuohahtamisen laannuttamiseen. Ei muuta.
