"Valmiiksi - ratsailta!"

Näin totesi Lappeenrannassa vuonna 1947 eversti Adolf Ehrnrooth, kun Uudenmaan Rakuunarykmentti jalkautettiin, ja hevosten aika ratsuväessä päättyi.

Tänään, kun vietämme Suomen 97. itsenäisyyttä, halusin muistaa suomenhevosta, jonka merkitys sekä talvi- että jatkosodassa oli Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa sen ylivoimaisen maastoliikkuvuuden vuoksi.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Huolto oli sota-aikaan joka aselajissa pitkälti hevosista riippuvainen. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kilon tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön. Myös purilaita ja kantosatuloita käytettiin vaikeassa maastossa liikuttaessa. Hevoset vetivät  perässään myös hiihtäjiä. (lähde:http://www3.lappeenranta.fi/museo)

Kuvassa purilaat (lähde: SA-kuva)

Hevostietokeskuksen (http://www.hevostietokeskus.fi) sivuilla on luettavissa Riitta-Marja Leinosen kirjoittama artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, missä tarkastellaan muun muassa hevosen hoitoa ja käyttäytymistä rintamalla, sekä hevosen kuolemaa.

Sotahevosen lähtö - hevosotot

Sotakelpoinen hevonen oli iältään 5-18-vuotias. Hevosen mukaan piti laittaa päitset, marhaminta, loimi, juottoämpäri ja puhdistusvälineet sekä vähintään 50 kiloa kauroja ja sata kiloa heinää.
"Vakavana isä valmisteli Kilttiä matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo muusta, oli isä sanonut Lappeenrannassa luovuttaessa rakkaintaan." (SKS KRA HS 1: Alikoski. 1975.) 

Hevosen käyttäytyminen rintamalla

"Pataljoonan huollossa oli hevonen, joka kuului Rajavartiosto 3:n vakinaiseen hevoskantaan. Hepo oli säilynyt hengissä hyökkäysvaiheen ajan ja palveli valtiota edelleen sodan jatkuessa. 'Vakinaisessa' palveluksessa ollessaan se oli oppinut niin paljon talon tavoille, että se tiesi mm. valtion hevoselle kuuluvan suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella. (---) se kokeili kuormauksen jälkeen kuorman painoa nojailemalla aisoihin. Jos kuorma ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, kävi hevonen istumaan aisojen väliin eikä liikahtanut paikoiltaan millään ennen kuin kuormaa oli kevennetty 250 kiloon. Jos sitä vastaan yritti pakotteita, mm. laittamalla palavan tuohikäprän hännän alle, antoi se tuiman potkun takajaloillaan. Jos se totesi, ettei kuorma ylittänyt normeja, veti se kuorman kiltisti."(SKS KRA HS 4: Tiainen. 1975.) 

Hevosen hoito rintamalla

"Oli erittäin ikävää, kun iltasella sanoimme, että käymme edes myötätuntoa antamassa [sodan aikaan hevosille ei ollut aina ruokaa, jolloin miehet antoivat omista leipäannoksistaan]. Sitä me kovasti ihmettelimme, kun ne hevoset oppi tuntemaan hoitajansa vaikka kaikki oli samanlaisessa puvussa. Kyllä aina oma ajokki kutsui, kun joku meni näkyville." (SKS KRA HS 2: Laitinen. 1975.)

Hevonen pelastaa miehen

"Olin kerran viemässä iltayöstä postia etulinjaan. Tapana oli, että hevonen ja kaksi miestä kulkee yhdessä partiovaaran takia. Toinen mies ohjastaa hevosta ja toinen on ampumavalmiina tarvittaessa. Hevonen käveli reippaasti, mutta kevyin askelin talvitietä pitkin. Olimme [menossa] noin 2 km [päässä] linjasta, kun hevonen melkein pysähtyi ja käänteli korvia eteen ja sivulle kuullakseen jotain yön hiljaisuudessa. Supisimme siinä keskenämme, että onkohan partio taas liikkeellä, kun hevonen kulkee varovasti kuin kissa pimeässä. Tultiin mäennyppylälle ja hevonen säntäsi laukkaan silmänräpäyksessä. Huomasimme samalla, että kaksi miestä juoksee tielle pensaikosta, mutta hevonen meni lennossa seuraavaan mutkaan ja laukaukset tulivat peräämme liian myöhään. Jos reessä ei olisi ollut vahvat laidat laudasta, olisimme varmaan tipahtaneet kyydistä tielle. Vihollispartio jäi vangitta." (SKS KRA HS 4: Saukkonen. 1975.)

Hevosen kuolema

"...tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. (---) Mieleeni tuli, että haluaisin itse lähettää Pruunin kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen kuitenkaan kykenisi. Sisukkaasti pieni Pruuni seisoi huojuvilla jaloillaan ja painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja Pruuni lyhistyi mustuneelle sannansekaiselle hangelle." (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)

Sotahevosen paluu

"Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin silmät." (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975) 

Palaute l. valitus

Sain ensimmäisen matkapuhelimeni syksyllä 1997. Matkapuhelin (eli myöhemmässä kielenkäytössä yleisesti kännykkä) oli Ericsson GH388, joka maksoi lähemmäs 4 000 markkaa. Liittymäksi valikoitui lähes automaattisesti Tele (myöhemmin Sonera, myöhemmin TeliaSonera). Nyt, lähes parinkymmenen vuoden asiakkuuden jälkeen, alkaa mitta olla täysi.

Taloyhtiö on tilannut taloyhtiöön TeliaSoneran (jatkossa: Sonera) kuituverkon toimitettavaksi itse asiassa huomenna (1. lokakuuta 2014). Kuituverkkoa ei kuitenkaan viedä asuntoihin saakka ennen kuin vasta "isomman remontin yhteydessä" (lue: putkiremontti). Tämä selvisi minulle asioidessani paikallisen yrityksen kanssa jo olemassa olevan laajakaistaliittymän merkeissä. Päätin näinollen ottaa laajakaistan Soneralta. Virhe 1.

Sopimus tehtiin 28.8.2014 Koskikeskuksen myymälässä. Laajakaista luvattiin toimitettavaksi päivämäärällä 9.9.2014 klo 0800-2000. Koska tulisin olemaan pari viikkoa ilman laajakaistaa, sain tuoksi ajaksi käyttööni ilmaiseksi 4G-mokkulan. 9.9.2014 tuli - ja meni. Yrittäessäni ottaa käyttöön asennettua laajakaistaa aikaisemmin käytössäni olleella modeemilla totesin taitojeni loppuvan ja marssin Soneran myymälään, tällä kertaa Hämeenkadulle. Virhe 2.

Hämeenkadun myymälässä 28.8.2014 tekemääni palvelusopimusta ei löytynyt. Asiakaspalvelija soitteli muutamaan paikkaan, eikä minulle jäänyt kuin epäilyksen laiha luu käteeni. Epäiltiin, että valehtelin! Minulle muun muassa todettiin, ettei tekemäni palvelusopimuksen mukaista laajakaistayhteyttä toimiteta sopimallani kuukausihinnalla. Loppujen lopuksi asiakaspalvelija teki minulle, kuvittelin, uuden palvelusopimuksen samoilla palveluehdoilla kuin aikaisempi palvelusopimukseni oli ollut. *) Samalla käynnillä minulle selvisi, että vanhan modeemin käyttöönotto vaatisi ylimmän tason kvanttifysiikkaa, joten minulle luvattiin uusi, ilmainen modeemi kotiin toimitettuna.

- Tällä viikolla tai viimeistään ensi viikon alussa. Virhe 3.

Kului viikko, puolitoista, eikä modeemia kuulunut. Poikkesin jälleen kerran Hämeenkadun myymälässä tiedustelemassa modeemini perään.

- Se on unohtunut tilauksesta.
- Siis anteeks mitä, mistä tilauksesta?! Siitä modeemitilauksesta on unohtunut siis se modeemi?!

Modeemi laitettiin uudelleen tilaukseen. Anekdoottina kerrottakoon, että asioidessani tuona päivänä Soneran Hämeenkadun myymälässä, tuli nuori nainen palauttamaan hänelle aiheettomasti toimitettua modeemia:

- En mä tätä tarvitse...

Tarjouduin ottamaan kyseisen modeemin itselleni:

-  Valitettavasti mä en voi antaa sitä sulle. Mut se sun modeemi tulee sulle joko tällä viikolla tai viimestään ensi viikolla... Virhe 4.

Samalla käyntikerralla myös selvisi, että saamani 4G-mokkula oli kerryttänyt laskua jo parinkympin verran. Ihmetellessäni asiaa ja tiedustellessani "tekemääni sopimusta kyseisestä 4G-mokkulasta" asiakaspalvelija vilkaisi minuun:

- Tää sopimus on tehty 28.8.
- Mut ku mä en oo tehny mitään sopimusta! Se luvattiin mulle käyttöön siks aikaa, kunnes se saatanan laajakaista saadaan toimitettua. Ilmaseksi. Eikä se edes toimi niin, et mun kannattas maksaa sen käytöstä! Virhe 5.

Kului pari päivää. Kännykkääni tuli tekstiviesti, jonka mukaan mokkula oli toimitettu Postiin, josta minun tuli se noutaa. Jes, hihkuin. No, onneksi tekstiviesti tuli perjantaina Postin aukioloaikojen ulkopuolella, joten sain noudettua mokkulan vasta maanantaina. Toimin saamieni neuvojen mukaan: kytke mokkula seinään ja laajakaistaliittymä on valmis! Virhe 6.

Eihän...
Ei.

Soitin Soneran asiakaspalveluun, josta yhdistettiin edelleen käyttötukeen. Sieltä tiedusteltiin ensimmäisenä, saako minulle lähettää mainoksia puhelimeeni ja sähköpostiini? Sen jälkeen minua informoitiin siitä, että "Soneralla pyritään ohjeistamaan asiakkaita jatkossa ottamaan yhteyttä ensisijaisesti OmatSivut-palvelun kautta netissä. Oletko tietoinen tästä?" Kerroin olevani tietoinen asiasta, mutta koska minulla ei ole käytössä kunnollista internet-yhteyttä, en valitettavasti pysty käyttämään heidän OmatSivut-palveluaan. Pyysin yhdistämään puhelun "jollekin, joka osaa auttaa". Puhelu yhdistettiin, ja sitten se katkesi. Virhe 7.

Soitin uudelleen Soneran asiakaspalveluun, josta yhdistettiin edelleen "pika-apuun". "Pika-avusta" ei vastattu, koskaan! Virhe 8.

Tästä kimpaantuneena laitoin viestiä Twitter-tilini kautta, SoneraAsiakaspalvelu. Keskustelu alla. Virhe 9.

ps sain Soneralta 8.9.2014 päivätyn laskun, jossa minua laskutetaan sekä laajakaistayhteydestä että 4G-mokkulasta.
pss arvaa, maksanko?

*) Virhe 10.

Ku mä olin tappaa itteni: V luku

Mä nappasin untsikan sen yöasun päälle. Mä olin kai osaltaan tyytyväinen, et joku sano, mitä mun pitää tehä. Eikä mulla ollu muuta vaihtoehtoa, ku en pystyny puhumaankaan, ku suuta kuivas niin vitusti. Sisko tais pakata hammasharjan reppuun. Siskon mies otti ne lääkkeet, mä laiton kengät jalkaan ja me lähettiin niille. Taidettiin näyttää aika koomisilta: mä hapuilin eteenpäin yöasus ja untsikas, sisko poras. Muistin kuitenki sammuttaa valot ja varmistaa, et laitoin välioven kii. Ettei ne joulutähdet saa kylmää ja vilustu.

Mä en muista mitää siitä matkasta mun siskolle ja sen miehelle. Niillä on koira, Ukko. Ukko on maailman paras koira, se on mun lapsi. Mä tykkään Ukosta enemmän ku monesta muusta, ilman Ukkoo mä en varmaan ees olis täs kirjottamas tätä mun tarinaa. Ukko on hauska koira, se on muuten bokseri. Sellanen ruttuturpainen hännän heiluttaja tai välillä mä kyl luulen, et se häntä heiluttaa sitä koiraa. Jos se olis ihminen, se olis hassuttelija ja sais kaikki hyvälle tuulelle. Mut se on myös aika ittetietonen ja vieraita kohtaan pidättyväinen. Se on joskus aika hauskaa, ku ihmiset huiskii Ukkoon päin ja yrittää silittää sitä. Mut Ukko ei anna kenen tahansa koskee itteensä, edes sillai puolivahingos. Ei se anna. Mut mun se antaa tehä mitä mä haluun, se luottaa muhun.

Ukko odotti meitä, ku me päästiin mun siskolle ja sen miehelle. Mä olin niin ilonen, ku mä näin sen. Se ottaa mut aina vastaan ku kauan kaivatun ystävän, sille ei merkkaa mitää, vaiks mä oisin hiihtänyt niis samois harmais verkkareis viikkokaupalla.

Mulle tehtiin peti olkkarin lattialle. Mä tuun loppuelämän muistaan sen kirkkaan keltasen lakanan, siitä tuli mun alue. Koska mä olin jo pitkään nukkunu suurimman osan mun elämästä, mulla oli kamala tarve päästä nukkuun siäki. Kello oli ehkä kaheksan, ehkä vähemmän. Mun siskon mies ihmetteli, miks mä meen nukkuun niin aikasin. Mä sanoin et mua väsyttää.

Yleisönosastokirjoitus (Kurikka-lehti 10.5.2014)

Esitin huoleni valtakunnan mediassa (levikki 4 740).

Yks suhde: I luku

Ku se suhde loppu, jäi paljo kysymyksiä. 

Mä en tienny, mistä suunnasta mä olisin alkanu etsiä vastauksia niihin mun kysymyksiin. Mä en oikein ees tienny, mitä mä halusin tietää. Vastauksia johonki. Ja se kummitteli mun mieles. 

Välillä se tuska oli niin käsin kosketeltavaa, et musta tuntu, et mä sain siitä tuskasta kii. Sit, ku mä sain siitä kii, mä puristin sitä hengiltä. Siitä suhteen päättymisestä alko matka, joka vei mut syvemmälle siihen mun suhteeseen, ku mä olin ikinä ollu. Sen suhteen päättymisen seurauksena mä tutustuin Laastariin. Laastariksi sitä meidän suhteessa kutsuttiin silloin, ku meillä oli vielä suhde. 

Mut se Laastari oli ollu mun elämäs paljon kauemmin kuin mä olin koskaan edes uskaltanu ajatella.

Kirje Laastarille: 

”Me ei tunneta. Olet joskus ehkä kuullut minusta.

Meillä on yhteistä historiaa. Olisin jo aikaisemmin halunnut kirjoittaa sinulle, kun olin keskellä sitä sinun ja meidän yhteisen tutun tarinaa. Tai, siis... En tuolloin tiennyt sinusta mitään, mekin nähtiin pikaisesti, kun hän haki minut junalta. 

No, nyt sanon: anteeksi! Hän taisi pettää sinun luottamuksesi muutaman kerran. Minun ainoastaan kerran, kunnolla. En tiedä, sattuuko sinuun puhua hänestä. Onko hän pystynyt pyytämään anteeksi tekojaan, sinulta? En tiedä, miksi koin tärkeäksi viestiä sinulle. Ehkä siksi, kun huomaan, etten pääse hänestä itse eroon. 

Hänen haamunsa kummittelee nurkissani, hänen haamunsa muistuttaa olemassa olostaan. Hänen haamunsa on sellainen, joka tekee minut surulliseksi. Mutta toivottavasti et saanut yhtä syytä lisää vihata minua. 

En halua vääntää veistä haavassa tai muutakaan.”