tbt (30.7.2015)

... me, my bébé and AC/DC on the stage!

Hockey Time (#hoki #kiakko)

I went to a hockey game a couple of days back. It was almost as I remembered: freezing fingers, sitting on totally uncomfortable seats, and not having a cold beer between rounds. But this time it w_a_s a bit different: it was Ilves boys playing for the finals. There was so much speed and skill on the ice that I wouldn't have known the difference if it had been two league teams competing with each other.

First goal was seen something like 40 seconds after the game really started. 0-1.
The game ended 2-4, and HPK is now playing in the finals.
I'm not too skilled with posting a video here. I do hope you are able to watch it. And hear people talking about the game next to me. Thanks guys!

ps I got my cold beer after the game.

Leaving for the game

#selfie

Happy holidays!

As you can see in the pic I'm still able to pull some sort of a smiley on my face. It's day five doing absolutely nothing but seeing friends, going to the gym, and having long walks with the extended family.

ps do not tell my mom that I post a photo of me wearing b o t h my onesie and t h a t hair piece. My mom didn't let me come out of the car while going for the groceries. I was just wearing my onesie. Doesn't she love me? #don'tsayyourloveiskillingme 

"Valmiiksi - ratsailta!"

Näin totesi Lappeenrannassa vuonna 1947 eversti Adolf Ehrnrooth, kun Uudenmaan Rakuunarykmentti jalkautettiin, ja hevosten aika ratsuväessä päättyi.

Tänään, kun vietämme Suomen 97. itsenäisyyttä, halusin muistaa suomenhevosta, jonka merkitys sekä talvi- että jatkosodassa oli Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa sen ylivoimaisen maastoliikkuvuuden vuoksi.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Huolto oli sota-aikaan joka aselajissa pitkälti hevosista riippuvainen. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kilon tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön. Myös purilaita ja kantosatuloita käytettiin vaikeassa maastossa liikuttaessa. Hevoset vetivät  perässään myös hiihtäjiä. (lähde:http://www3.lappeenranta.fi/museo)

Kuvassa purilaat (lähde: SA-kuva)

Hevostietokeskuksen (http://www.hevostietokeskus.fi) sivuilla on luettavissa Riitta-Marja Leinosen kirjoittama artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, missä tarkastellaan muun muassa hevosen hoitoa ja käyttäytymistä rintamalla, sekä hevosen kuolemaa.

Sotahevosen lähtö - hevosotot

Sotakelpoinen hevonen oli iältään 5-18-vuotias. Hevosen mukaan piti laittaa päitset, marhaminta, loimi, juottoämpäri ja puhdistusvälineet sekä vähintään 50 kiloa kauroja ja sata kiloa heinää.
"Vakavana isä valmisteli Kilttiä matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo muusta, oli isä sanonut Lappeenrannassa luovuttaessa rakkaintaan." (SKS KRA HS 1: Alikoski. 1975.) 

Hevosen käyttäytyminen rintamalla

"Pataljoonan huollossa oli hevonen, joka kuului Rajavartiosto 3:n vakinaiseen hevoskantaan. Hepo oli säilynyt hengissä hyökkäysvaiheen ajan ja palveli valtiota edelleen sodan jatkuessa. 'Vakinaisessa' palveluksessa ollessaan se oli oppinut niin paljon talon tavoille, että se tiesi mm. valtion hevoselle kuuluvan suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella. (---) se kokeili kuormauksen jälkeen kuorman painoa nojailemalla aisoihin. Jos kuorma ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, kävi hevonen istumaan aisojen väliin eikä liikahtanut paikoiltaan millään ennen kuin kuormaa oli kevennetty 250 kiloon. Jos sitä vastaan yritti pakotteita, mm. laittamalla palavan tuohikäprän hännän alle, antoi se tuiman potkun takajaloillaan. Jos se totesi, ettei kuorma ylittänyt normeja, veti se kuorman kiltisti."(SKS KRA HS 4: Tiainen. 1975.) 

Hevosen hoito rintamalla

"Oli erittäin ikävää, kun iltasella sanoimme, että käymme edes myötätuntoa antamassa [sodan aikaan hevosille ei ollut aina ruokaa, jolloin miehet antoivat omista leipäannoksistaan]. Sitä me kovasti ihmettelimme, kun ne hevoset oppi tuntemaan hoitajansa vaikka kaikki oli samanlaisessa puvussa. Kyllä aina oma ajokki kutsui, kun joku meni näkyville." (SKS KRA HS 2: Laitinen. 1975.)

Hevonen pelastaa miehen

"Olin kerran viemässä iltayöstä postia etulinjaan. Tapana oli, että hevonen ja kaksi miestä kulkee yhdessä partiovaaran takia. Toinen mies ohjastaa hevosta ja toinen on ampumavalmiina tarvittaessa. Hevonen käveli reippaasti, mutta kevyin askelin talvitietä pitkin. Olimme [menossa] noin 2 km [päässä] linjasta, kun hevonen melkein pysähtyi ja käänteli korvia eteen ja sivulle kuullakseen jotain yön hiljaisuudessa. Supisimme siinä keskenämme, että onkohan partio taas liikkeellä, kun hevonen kulkee varovasti kuin kissa pimeässä. Tultiin mäennyppylälle ja hevonen säntäsi laukkaan silmänräpäyksessä. Huomasimme samalla, että kaksi miestä juoksee tielle pensaikosta, mutta hevonen meni lennossa seuraavaan mutkaan ja laukaukset tulivat peräämme liian myöhään. Jos reessä ei olisi ollut vahvat laidat laudasta, olisimme varmaan tipahtaneet kyydistä tielle. Vihollispartio jäi vangitta." (SKS KRA HS 4: Saukkonen. 1975.)

Hevosen kuolema

"...tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. (---) Mieleeni tuli, että haluaisin itse lähettää Pruunin kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen kuitenkaan kykenisi. Sisukkaasti pieni Pruuni seisoi huojuvilla jaloillaan ja painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja Pruuni lyhistyi mustuneelle sannansekaiselle hangelle." (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)

Sotahevosen paluu

"Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin silmät." (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975)