tbt (12.3.2015)

With this I want to thank mr. Bruuttus for changing my life forever. You are one special horse, you are.

"All I pay my psychiatrist is the cost of feed and hay, and he'll listen to me any day."

If not us, who? If not now, when?

I love this sharp looking fellow to the Moon and back. #bruuttus

Viiliksiä heppaalun tiimoolta (san. J. Ania, säv. J. Karjalainen)

Mä pirahrin perjantaina Rupsukan seliästä. Rupsukalla oli meno mieles. Sanootin Jii Karialaasen "Viimeinen laulu" mun tunnelmihin sopivaks. Mut toi kuva o eiliseltä, ku me kiirettihin esteeren yli. Mut vähä viiliksiä aallonharialta - ja sit alas. Som paree laittaa laulu pyöriin (ja laulaa - korkialta ja kovaa)!

Ihanalle Veeralle iso rutistus kuvista!

Mä kierrän ympäri maneesin / kera Rupsukan / vaikka eilen taas / viimeksi uhosin

Tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan

Korkealta ja kovaa / kuin viimeistä päivää / en tahdo lopettaa / tänä iltana

Mut tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan
Kun tehty on rata / jää vain puomit paikoilleen / porkkanan Rupsukalle annan / ja taputukset
Mut tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan
Säv: J. Karjalainen

San: J. Ania

Ihanaa joulun odotusta!

Yritin ottaa meistä Rupsukan kanssa kaverikuvan. #wefie

Siitä ei tullut y h t ä ä n mitään. Rupsukka halusi töniä ja pökkiä turvallaan. Hän halusi myös maistaa ratsastuskypäräni laella sojottavaa nappia. Hän halusi hiplata tukkaani ja helliä turvallaan poskiani. 

Aikani ähkittyäni pyysin Leenaa avukseni. En tiedä, oliko sekään niin hyvä idea. (Ja näiden kuvien ottamiseen käytettiin #htc #one #m8.)

Ihanaa joulun odotusta joka tapauksessa meiltä kahdelta!

With these shots I wish my family and friends abroad a Merry Christmas!
I was trying to capture some serious #wefie. This is the outcome.

ps since I have fans in Russia I'd love to wish you all Merry Christmas in Russian. I can only write my name in Russian so this is what I found on the Internet. Does it make any sense?
Счастливого Нового Года и Рождества!

Hän kuuntelee

"Valmiiksi - ratsailta!"

Näin totesi Lappeenrannassa vuonna 1947 eversti Adolf Ehrnrooth, kun Uudenmaan Rakuunarykmentti jalkautettiin, ja hevosten aika ratsuväessä päättyi.

Tänään, kun vietämme Suomen 97. itsenäisyyttä, halusin muistaa suomenhevosta, jonka merkitys sekä talvi- että jatkosodassa oli Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa sen ylivoimaisen maastoliikkuvuuden vuoksi.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Huolto oli sota-aikaan joka aselajissa pitkälti hevosista riippuvainen. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kilon tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön. Myös purilaita ja kantosatuloita käytettiin vaikeassa maastossa liikuttaessa. Hevoset vetivät  perässään myös hiihtäjiä. (lähde:http://www3.lappeenranta.fi/museo)

Kuvassa purilaat (lähde: SA-kuva)

Hevostietokeskuksen (http://www.hevostietokeskus.fi) sivuilla on luettavissa Riitta-Marja Leinosen kirjoittama artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, missä tarkastellaan muun muassa hevosen hoitoa ja käyttäytymistä rintamalla, sekä hevosen kuolemaa.

Sotahevosen lähtö - hevosotot

Sotakelpoinen hevonen oli iältään 5-18-vuotias. Hevosen mukaan piti laittaa päitset, marhaminta, loimi, juottoämpäri ja puhdistusvälineet sekä vähintään 50 kiloa kauroja ja sata kiloa heinää.
"Vakavana isä valmisteli Kilttiä matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo muusta, oli isä sanonut Lappeenrannassa luovuttaessa rakkaintaan." (SKS KRA HS 1: Alikoski. 1975.) 

Hevosen käyttäytyminen rintamalla

"Pataljoonan huollossa oli hevonen, joka kuului Rajavartiosto 3:n vakinaiseen hevoskantaan. Hepo oli säilynyt hengissä hyökkäysvaiheen ajan ja palveli valtiota edelleen sodan jatkuessa. 'Vakinaisessa' palveluksessa ollessaan se oli oppinut niin paljon talon tavoille, että se tiesi mm. valtion hevoselle kuuluvan suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella. (---) se kokeili kuormauksen jälkeen kuorman painoa nojailemalla aisoihin. Jos kuorma ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, kävi hevonen istumaan aisojen väliin eikä liikahtanut paikoiltaan millään ennen kuin kuormaa oli kevennetty 250 kiloon. Jos sitä vastaan yritti pakotteita, mm. laittamalla palavan tuohikäprän hännän alle, antoi se tuiman potkun takajaloillaan. Jos se totesi, ettei kuorma ylittänyt normeja, veti se kuorman kiltisti."(SKS KRA HS 4: Tiainen. 1975.) 

Hevosen hoito rintamalla

"Oli erittäin ikävää, kun iltasella sanoimme, että käymme edes myötätuntoa antamassa [sodan aikaan hevosille ei ollut aina ruokaa, jolloin miehet antoivat omista leipäannoksistaan]. Sitä me kovasti ihmettelimme, kun ne hevoset oppi tuntemaan hoitajansa vaikka kaikki oli samanlaisessa puvussa. Kyllä aina oma ajokki kutsui, kun joku meni näkyville." (SKS KRA HS 2: Laitinen. 1975.)

Hevonen pelastaa miehen

"Olin kerran viemässä iltayöstä postia etulinjaan. Tapana oli, että hevonen ja kaksi miestä kulkee yhdessä partiovaaran takia. Toinen mies ohjastaa hevosta ja toinen on ampumavalmiina tarvittaessa. Hevonen käveli reippaasti, mutta kevyin askelin talvitietä pitkin. Olimme [menossa] noin 2 km [päässä] linjasta, kun hevonen melkein pysähtyi ja käänteli korvia eteen ja sivulle kuullakseen jotain yön hiljaisuudessa. Supisimme siinä keskenämme, että onkohan partio taas liikkeellä, kun hevonen kulkee varovasti kuin kissa pimeässä. Tultiin mäennyppylälle ja hevonen säntäsi laukkaan silmänräpäyksessä. Huomasimme samalla, että kaksi miestä juoksee tielle pensaikosta, mutta hevonen meni lennossa seuraavaan mutkaan ja laukaukset tulivat peräämme liian myöhään. Jos reessä ei olisi ollut vahvat laidat laudasta, olisimme varmaan tipahtaneet kyydistä tielle. Vihollispartio jäi vangitta." (SKS KRA HS 4: Saukkonen. 1975.)

Hevosen kuolema

"...tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. (---) Mieleeni tuli, että haluaisin itse lähettää Pruunin kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen kuitenkaan kykenisi. Sisukkaasti pieni Pruuni seisoi huojuvilla jaloillaan ja painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja Pruuni lyhistyi mustuneelle sannansekaiselle hangelle." (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)

Sotahevosen paluu

"Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin silmät." (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975) 

tbt (11.9.2014)

We won our first rosette - me and Bruuttus!

O M G, that was scary! I can still remember my first time on competing in show jumping. 

I was all sweating and just trying to remember where I was supposed to be navigating...

Man, it was scary!

tbt (17.7.2014)

It's Bruuttus and me.

Horses changed my life - for good! When I was a kid all I could think of was horses. I didn't start horseback riding then but two years ago. Now, I couldn't live my life without having these beautiful animals in my life. It's pure love!

tbt (3.4.2014)

Paapallani oli heppoja. Hän kuoli 1950-luvulla, joten en ole häntä koskaan tavannut. Olen kuitenkin löytänyt hänen Hevosmies-kalenterinsa, lehtensä sekä joitakin hevosaiheisia valokuvia. Valokuvista selviää, että osa hänen hevosistaan oli ravihevosia - en tiedä, miten harvinaista se oli noihin aikoihin.

Kuvan taakse on kirjoitettu:

Hippoksen hevostietojärjestelmästä selviää, että Liitos oli vuonna 1952 syntynyt punarautias tamma, joka sai kaksi jälkeläistä (Nunna ja Laitos). Luulen tietäväni, keneltä olen perinyt tämän ihanan hulluuden, heppahulluuden!

	Nimi	Vuosi	Sp.	Rek.nro	Isä	St.	1.	2.	3.	Vs.	A-enn.	Tas-enn.
1	Nunna	1957	T	503277	Paavi	0	0	0	0	0,00 €		56,0ke
2	Laitos	1963	R		Lake	56	3	3	3	904,00 €	38,8aly	41,1ly

I Had a Meeting with My Shrink (One of Them) This Morning...

No need for words

"Sä voit tehdä ihan mitä tahdot

Kulta, sanoo mitä huvittaa
Sä voit aina pysyy mun kainalossa
Tai aamulla mut unohtaa

Enkä mä jää perääs ruikuttaa."

Tehosekoitin:

Tänä yönä sä kuulut mulle

tbt (20.2.2014)

Minä ja Petina, ensimmäinen hoitoheppani.

Petina syntyi vuonna 1969 Tanskassa, josta muutti myöhemmin Kurikkaan, naapuriini. Petinan ennätys oli 19,6aly. Varsoja hänelle syntyi kuusi:

	Nimi	Vuosi	Sp.	Rek.nro	Isä	St.	1.	2.	3.	Vs.	A-enn.	Tas-enn.
1	Frosty Min	1974	R	SF-3429	Frances Min	85	6	10	7	2 884,00 €	22,1aly	23,9ke
2	Hani Boy	1978	O	78-1501	Flight Boy	33	5	1	3	3 010,00 €	20,4aly	22,0ly
3	Mr Vintage	1979	O	79-1758	Vintage Year	0	0	0	0	0,00 €
4	Super Boy	1981	O	81-1662	Super Mon	0	0	0	0	0,00 €
5	Secret Mon	1983	T	83-1727	Super Mon	40	4	3	5	3 868,00 €	17,6aly	20,8ly
6	Lobello	1985	O	85-2174	Gus Lobell	0	0	0	0	0,00 €

         (lähde: Hippos)

Minä ja Petina

En ikinä unohda Petinaa, ensimmäistä hoitohevostani. <3

This is me and Petina. I believe this was one of the very first times I had someone to take care of. She meant the world to me. I will never forget her!

Merry Christmas

I didn't come up with anything else than two pics of my precious Christmas tree - lights off, lights on.
My Christmas tree has got some horse figures hanging, and Christmas lights made of plastic horses!
I'll be heading to my parents' place this afternoon. I just can't wait to eat all the Christmas food, do you?

Merry Christmas to you all!

My Not So Typical Saturday

In few hours I'll be heading to the stable - my Saturday riding.
But before doing that I want to make sure my hips are moving like in a disco back in the day (oops, I'm only 18 but who cares).

Now I want you to join me - and promise me to finish this!

Tuulispään jäähyväiset

 Alla oleva kirjoitukseni julkaistiin juuri ilmestyneessä Kipunoita-lehdessä (4/2013) otsikolla "Tuulispään jäähyväiset".

”Tuulispää tuli taloon” kuului edellisen Kipunoidan minua koskevan Tuttu Taimista -esittelyn otsikko. Vaikka jutun tekemisestä ei ole aikaa kuin muutama kuukausi, on Tuulispään elämään puhaltanut länsituuli tuoden mukanaan sekä uusia alkuja että luopumisen tuskaa.

Tuulispää tuli taloon -juttu päättyi seuraavasti: ”Sairaus en ole minä; minä yrittää vain kirjoittaa sairastumisen osaksi omaa elämänhistoriaansa ja jatkaa uteliaana kohti uusia elämän seikkailuja.” Ja näin on todellakin tapahtunut. Kesän aikana alkanut parantuminen ja eheytyminen on edennyt pisteeseen, jossa neljä vuotta kestänyt huoneistoremontti on päässyt sellaiseen vauhtiin, että valmistakin on jo lupa odottaa.

Tuulispää on hakeutunut ystävien pariin niiden vuosien jälkeen, kun oli vain Tuulispää ja masennus. Puhe pulppuaa niin vilkkaasti, että osa suunnitelmista on kirjattava ylös, ettei tuuli vie sanoja mukanaan. Tulevaisuus on haaveita - ja ennen kaikkea haaveiden toteuttamista.

Vapaa-ajan on kaapannut ratsastus! Oih, miten Tuulispää onkaan kaivannut hevosia sitten teinityttövuosiensa, jolloin heppailu sai väistyä opiskelun ja muun elämän tieltä. Lisäksi liikunta ja entisöiminen vievät yhä enemmän Tuulispään aikaa (ja tuovat yhä enemmän sisältöä elämään). Unohtamatta niitä Tuulispään ystäviä ja läheisiäkään...

Tuulispään on nyt aika lausua jäähyväiset heille, joihin hän tutustui Ruusan Kahvilassa, vertaisryhmissä ja olkkarissa. Hän on pohjustanut mielessään tätä päätöstä jo hyvin pitkään; yrittänyt perustella itselleen halua palata siihen ”omaan elämään”, joka jäi kesken hänen sairastuttuaan, mutta jota hän huomaa kaipaavansa yhä enemmän.

Nämä jäähyväiset eivät ole sellaiset, joissa joku kuolee vaan sellaiset, joissa Tuulispää kertoo jatkavansa uteliaana kohti elämän uusia seikkailuja. Tästä johtuen et enää näe Tuulispäätä olohuoneen kahvittarena vaan satunnaisesti vertaisjäsenenä teekupin äärellä kuulumisia vaihtaen. Näin siksi, että Tuulispää on ihminen, joka lähtee mukaan täysillä. Ja koska Tuulispää ei enää voi täysillä sitoutua kahvittarena toimimiseen, jättää hän paikkansa sellaiselle, jonka hän toivoo saavan edes yhtä paljon vertaisohjaajana toimimisesta kuin hän itse on saanut.

Tuulispää siteeraa hänelle niin tärkeää Pikku Prinssiä:

"Katsellessasi öistä tähtitaivasta tuntuu sinusta, kuin kaikki tähdet nauraisivat,

koska minä asun eräässä niistä, koska minä nauran eräässä niistä."

Antoine de Saint-Exupéry

Lopuksi haluaisin käyttää tämän tilan ja tilanteen hyväkseni ja muistuttaa, että me mielenterveyskuntoutujat emme kaipaa sääliä vaan tasavertaisuuteen perustuvaa kohtelua. Diagnoosimme ei myöskään tartu kanssakäymisessä teidän ”terveiden” kanssa. Vai mitä olette mieltä, isä, äiti, Marika, Olli, JP? Lisäksi haluaisin vielä tähdentää, että mielenterveysongelmista paranee - tai ainakin niitä voidaan hoitaa muun muassa oikeanlaisella lääkityksellä. Älä siis minut nähdessäsi ensimmäisenä mieti, sairastunko uudelleen. Yhtä hyvin minä voisin sinut nähdessäni ajatella, sairastutko sinäkin?

Nähdään,
Johanna

Juttua kuvitti kuva minusta ja hra Bruuttuksesta valmistautumassa kesän heppatunnille.

hra Bruuttukselle

Päätin omistaa tämän kirjoitukseni maailman parhaalle samettiturvalle, Bruuttukselle! Tai hra Bruuttukselle kuten häntä kutsun. :) Jäin tänään tallilta kotiin tullessani miettimään aikaisemmin käymääni keskustelua. Siinä keskustelussa kerroin, miten tärkeäksi Bruuttus on minulle tullut. En kuitenkaan uskaltanut käyttää hänestä ystävä-sanaa - vaikka rakas ystävähän hän, hra Bruuttus, minulle on.

Minulle ratsastamisessa on kyse paljon muustakin kuin satulaan nousemisesta ja suorituksista kuten varmasti monelle muullekin heppatytölle tai -pojalle. Tänäänkin aamulla, kun menin moikkaamaan Bruuttusta, hän hörähteli minut nähdessään. Silittelin ja halailin häntä hetken karsinassa ennen kuin laitoin riimun päähän ja vein hänet "pesariin" harjattavaksi. Ja taas ratsastustunnin jälkeen sama kuvio toisinpäin. Kotiin lähtiessäni oli sydän pakahtua - sellaisen tunteen hra Bruuttus saa minussa aikaan.

Kuvaustilanne on hieman lavastettu, jotta mahduimme molemmat kuvaan. Tai ehkä se on just sitä, miltä se näyttää: alamaiselle on myönnetty audienssi.

Hevosen kanssa

Pysähdyin tänään heppailemaan mennessäni lukemaan tallin oveen kiinnitettyä runoa.
Omistan runon hoitohevosilleni vuosien ajalta: Petina, Lobello, Lutox, Hiivi ja Suikun-Viivi, joista Viivi kuoli nuorimpana 31.5.2013 25-vuotiaana.
Olette kaikki rakkaita.

Hevosen kanssa

Kuuntelen.

Löydänkö sanattoman yhteyden?

Mitä voin viestiä kehoni kielellä,

eleillä, lämmöllä?

Hevonen puhuu jatkuvasti.

Avoimen aidosti.

Sulje suusi,

avaa sydämesi,

rapsuttele, silittele, rentouta kehosi.

Olen tässä,

illan hämärässä,

salaisuus arvokas,

on leijuva luottamus.

Käy lämmin tuulahdus,

ja poskella tuntuu silkkiturvan puhallus.

Kuulen.

Kun olen hetkessä,

olen tasapainossa. 

Se tekee minusta paremman ihmisen.

Satoja kiloja,

suruja ja iloja

Huolta loputonta,

yötä unetonta.

Kun silittää turpaa samettisen,

murhe on entinen.

Yhteys aukeaa,

ja kaikki ikävä katoaa.

Uuden alku,

silti jatkoa vanhalle.

Mitä on edessä?

Tähdenlento taivaankannen,

vaiko taival ainainen?

kirj. Pauliina Talka

My Two Shrinks

I never thought that my personal shrink would stand on four legs, have a tail and love carrots. Nor that he barks, drawls, and loves to cuddle with me. But it's true. They, both of them, saved my life. And will be my trusted animal friends till death do us part.

Thank you, mr. Bruuttus, thank you, mr. Ukko - my trusted animal friends!

When I'm with you, are you somewhere else?

Am I gettin' thru or do you please yourself?

When you wake up, will you walk out?