Muutama sana markkinoinnista #kekäle

Tiäks sen tunteen, kun lähdet jahtaamaan sitä Canada Goosea?

Sitä tunnetta, kun olet mainoksesta lukenut, että "kaikista normaalihintaisista tuotteista 15 prosentin alennus"?

Ryntäät paikalle ensimmäisten joukossa, suoraan töistä. Revit sen Canada Goosen rekistä ja suuntaat kassalle. Tiäks sen tunteen, kun kassalla kerrotaan: "Valitettavasti näistä takeista ei saa alennusta".

Tiäks sen tunteen, kun kuulet sanovasi: "Mitä vittua te sitten mainostatte, että kaikista normaalihintaisista tuotteista saa viistoista pinnaa hinnasta pois?" Tiäks, sen tunteen, kun se myyjä alkaa selittää, eikä sinua voisi kiinnostaa yhtään enempää? Viskaat sen Canada Goosen sille myyjälle ja lähdet kotiin, tiäks...

ps itsellänihän on toki Canada Goose, jota en todellakaan hankkinut #kekäle.

pss olen informoinut #kekäle tästä "virheestä" ystävällisesti jo edellisen kanta-asiakasillan ilmoittelun yhteydessä. Lupasivat informoida markkinointiosastoa... Tiäks?!

psss en minäkään...

My Friday Listening

My Friday listening is pretty much this! 

Have a listen and make up your mind, yay or nay?! I think you'll <3 it.

To the Moon

or Titanic?
People are fussing about the Moon.
I find the Moon boring. It's like I can see it up in the sky... It's like always there...

I might have asked you already but let's make it one more time:
if you were to choose would it be to the Moon or Titanic?

It's obvious to me: Titanic.
I think there have been more people to the Moon recently than to Titanic. And I don't understand why. I think Titanic is one of the most interesting places to ever visit. One of the reasons might just be so that there are not that many people who really have experienced Titanic today. I wonder why...

To me it seems so much easier reaching Titanic than the Moon. Well, hello! The Moon is, like,
385 000 kilometers away, and Titanic is just something like 4 000 kilometers deep in the ocean. And what's there on the Moon to look for? The Earth? Unlike the Moon Titanic provides us with a field of 8,0 km * 4,8 km containing hundreds of thousands of items, such as pieces of the ship, furniture and personal items. It's like a ghost town - and I like it!

If I ever want to see and feel Titanic I have to act fast. It's been estimated that within the next 50 years the hull and structure of Titanic will collapse entirely, eventually leaving only the more durable interior fittings of the ship intermingled with a pile of rust on the sea floor. And if you are ever to visit Titanic promise me not to leave your trash there. Titanic is becoming this huge landfill - just like the Moon. (sources: http://archive.archaeology.org/1205/features/titanic_shipwreck_jean_charcot_site_map.html, https://en.wikipedia.org/wiki/RMS_Titanic)

Behind the Wheel

Yesterday I was driving all the way to Ulvila.
Had a business meeting there (fyi).
I think that I was out of my comfort zone in, for at least, to ways.
First, I was driving a car.
Second, I was listening to some random radio stations.
But, looking back, everything went just ok. I didn't smash the car and I heard this song.
You should have seen me tapping the wheel and singing along (even though I didn't know the lyrics, yet). Have a listen, Punaisessa talossa.

Punaisessa talossa

päätien varrella

ei ole enää, ketään kotona

Lumet luomatta

jo monta kuukautta

laatikossa, jotain vanhaa postia

Hän lähti, tiedetään

jonnekin etelään

etsimään, uutta elämää

Musta aukko ammottaa

kaipuun koura kurkottaa

kohti yksinäistä kulkijaa

Kun kaikki muut lähtee

yksi vain jää, ikävä

se ei lähde mihinkään

muut lähtee

yksi vain jää, ikävä

se ei lähde mihinkään

Punaisessa talossa

ajan saatossa

haalenneita, valokuvia

Varjo seinällä

huoneen kylmänä

eikä kukaan, enää tulta sytytä

Punaisessa talossa

päätien varrella

oli hän, josta laulan lauluja

Jossain kaukana 

sumuisena iltana

hän ehkä kuulee

sen hiljaisuudessa

Ikävä, se ei lähde mihinkään

"Tuulispää is back!"

Tämä kirjoitukseni julkaistiin Mielenterveysyhdistys Taimi ry:n Kipunoita-jäsenlehdessä (2/2015) kesän korvalla.

Tuulispää is back! 

Tuulispään elämässä on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Hän on kirjoittanut tämänkin lehden sivuilla jatkavansa uteliaana kohti uusia elämän seikkailuja mutta myös jättänyt jäähyväiset teille, joihin hän tutustui Ruusan kahvilassa, vertaisryhmissä ja olkkarissa. Mutta tämän kirjoituksen otsikko “Tuulispää is back” ei ainoastaan jatka siitä, mihin hän edellisessä kirjoituksessaan jäi, vaan johdattaa lukijat siihen Tuulispään arkeen, jota hän niin kovasti kaipasi kaikki ne vuodet, jotka hän sairasti.  

Onneksi Tuulispäällä on hyvin aktiiviset vanhemmat, jotka soittelevat Tuulispäälle ja kyselevät töistä, harrastuksista, vapaa-ajasta. - Oletko muistanut syödä? kuuluu usein puhelimen toisesta päästä. Erityisesti Tuulispään äiti on ottanut omaksi elämäntehtäväkseen pitää huolen siitä, ettei Tuulispää-tytär enää rasita itseään liiallisella työnteolla, että Tuulispää vain (joskus) on. Tuulispään isä puolestaan yllättää tytärtään lähettämillään herkkupaketeilla. Näissä paketeissa on suklaata sekä muita Tuulispään herkkuja, ja ne ovat aina yhtä mieleisiä yllätyksiä. 

Siellä, mistä Tuulispää tulee, on aina arvostettu työntekoa ja työteliäisyyttä. Työ on ollut mitta, jota ihmisestä on käytetty. Sairastuttuaan Tuulispää koki menettäneensä arvonsa ihmisenä, työtä tekevänä ja ahkerana yksilönä. Pieni puuhastelu ja arjen askareet eivät pystyneet täyttämään Tuulispään elämässä sitä aukkoa, jonka työelämä oli ottanut ja myöhemmin muuttanut salakavalasti narkomaniaksi. Kun sitten tuli jälleen aika palata (siihen kovasti kaivattuun) työelämään, liittyi siihen Tuulispään mielessä hyvin ristiriitaisia tunteita: jaksanko, osaanko, voinko, kelpaanko…

Työelämään paluu tapahtui  marraskuun 24. päivä 2014. Päivä, jonka Tuulispää tulee muistamaan koko lopun elämäänsä. Tuo päivä tulee edustamaan Tuulispään elämässä sitä hetkeä, kun hän alkoi taas uskoa omaan itseensä. Hän jaksoi, hän osasi, hän voi, ja hän ennen kaikkea kelpasi. Hän tarttui uusiin työtehtäviin päättäväisenä, täynnä tarmoa; hän huomasi, että häntä arvostetaan ja hänen mielipiteitään kuunnellaan. Hän tajusi, etteivät hänen taitonsa ja tietonsa olleet kadonneet mihinkään, ja hän kykeni oppimaan ja omaksumaan uutta.

Paluu työelämään on kuitenkin ollut valinnan tekemistä työn ja vapaa-ajan välillä, niiden arvottamista omina ja toisistaan riippumattomina asioina. Tuulispää tekee vajaata työviikkoa (90 prosenttia täydestä työajasta), jotta aikaa jäisi myös rakkaille harrastuksille sekä ennen kaikkea “työstä palautumiseen”. Tämä “työstä palautuminen” on Tuulispäälle verraten uusi asia, sillä aikaisempi työelämä vei hänet täysin mennessään. Työelämästä palautuminen vei loppujen lopuksi lähes neljä vuotta täysin poissa työelämästä. Tässä aikaisemmassa työelämässään Tuulispää meni tuulispään lailla: kotoa töihin ja töistä kotiin. Työ oli hänen elämänsä sisältö, muuhun oli vuosien kuluessa yhä vähemmän aikaa.

Tämä “työstä palautuminen” on, ja tulee varmasti aina olemaan, tasapainoilua mielenkiintoisten työtehtävien ja terveen itsekkyyden välillä. Joskus (tai käytännössä viitenä päivänä viikossa) on katsottava kelloon, laitettava tietokone kiinni ja todettava, että päivä on tullut työtuntien osalta täyteen. Se, mikä jäi tekemättä, ehtii odottaa huomiseen… On aika lähteä harrastusten pariin tai moikkaamaan Erkkiä ja muita olkkariin. On kenties aika pistäytyä ystävän kanssa Hulluilla Päivillä tai elokuvissa. Tai vain olla möllöttää kotona.

Joku saattaisi sanoa, etteivät ne työtunnit sinällään kerro mitään aktiivisuudesta tai työn tekemisen tehokkuudesta. Aivan totta. Mutta Tuulispään tapauksessa ne työn tekemiseen varatut työtunnit on rajoitettu jo työsopimuksessa sen vuoksi, että sille vapaa-ajallekin jäisi aikaa. Toki Tuulispään täytyy rehellisesti todeta, että helpommin sanottu kuin tehty… On ollut päiviä, jolloin töissä on mennyt luvattua pidempään: töihin lähtiessä on ollut pimeää, töistä tullessa on ollut vielä pimeämpää. Tämän pimeyden väliin on mahtunut aamu- ja iltapala. Mutta tämän vuoksi Tuulispää pitääkin säntillisesti kirjaa työssäoloajoistaan. Työviikon päätteeksi hän laskee saldon: tuliko plussaa vai miinusta?

Läpi tämän kirjoituksen Tuulispää on korostanut työn tekemisen ja tehokkuuden merkitystä omassa elämässään. Ehkä jo sana “tuulispää” kuvaa tätä, osaltaan… Sen verran Tuulispää on kuitenkin oppinut omasta historiastaan, että oman itsen kuuntelu on edellytys hyvinvoinnille ja elämästä nauttimiselle. Olkoonkin, että hän aina aika ajoin “unohtaa” kaiken oppimansa ja säntää suinpäin kohti uusia haasteita ja voimainkoitoksia. Mutta uskon, että Tuulispää on kuitenkin edes jollakin tavalla “oppinut” sairastumisestaan ja loppuunpalamisestaan: hän osaa ottaa iisisti ja vain olla möllöttää. Hän vain makaa sohvalla silmät kiinni ja kuuntelee tuulen huminaa nurkissa. Odottaa, että joku tekee voileivän ja lämmittää saunan. Noina hetkinä se ihmisen arvon mitta on aivan jotakin muuta kuin työn tekeminen ja työteliäisyys. Se on se elämästä ja hetkestä nauttimisen ilo - olkoon sitten laiturin nokassa räntäsateessa tai taivaan revontulia ihastellessa. Näinä hetkinä mieleen eivät muistu ne tekemättömät työt tai valvotut yöt. On vain tämä hetki, ja se on se arvoni mitta.

Happy Birthday, Marika!

It's my sister's birthday today. And, yes, it's also Mother's Day.
My sister was born on Mother's Day. I don't know how often it happens that her birthday is celebrated by all the moms out there. Let's celebrate it now, then. And, yes, the Sun was shining when my sister arrived this world - just like today. So, pretty much nothing has happened ever since.

I got my first camera when I was like eight years old. In this photo my sister is showing off her stuff, you know, toys, Christmas presents, cartoons, drawings... She liked to have her room unorganized.

tbt (2.4.2015)

I think I look dapper in this photo.
I'm wearing a suit and a hat and a bowtie. And I have a cut in my finger.
It was in the elementary school. One day we were asked to dress up like back in the days.
I might have been one of the very few who wore anything special for the day. I can still remember the feeling that I had... a little proud for having the guts to do something different.

April 1

tbt (26.3.2015)

It's Thursday again.
This Thursday I want to take you to the streets of Munich, Germany. We are leaving for clubbing and I definitely look wasted. I don't remember when this shot was taken, maybe five, six or seven years ago. But I think I still look the same when wasted.

Selfie (B O O M)

Yeah, baby, yeah!
I saw the very first bare legs today. And it's still like winter here in Finland. Or is it?
Since the Sun was shining warmly enough in the morning I decided to go for my spring coat. It wasn't my brightest idea but some how I survived - here where polar bears walk on the streets and the sky isn't like anywhere else.

This is my spring look, kinda. And hell with it! I was tired as hell and just wanted to have a photo of my cool (the coolest!) coat. It's Maloja and I luv it!

Happy Valentine's Day My Dear Valentines!

My Top 3 (#boycrush #boyfriendmaterial)

Gurls have been posting pictures of their boy crushes*) recently on Facebook.
I wanted to make it official.
This is my top 3 #boycrush #boyfriendmaterial.
The order depends on the day.

*) yeah, yeah, I love you paps...

tbt (15.1.2015)

Well, what can I say...

I got my Master's degree in 2008. My former colleagues gave me this, and it's basically saying in Finnish that "since your head is not protected by a soft afro get a bike helmet with this gift card". I bought bike lights.

Thanks, Riku and Anna!

Viiliksiä heppaalun tiimoolta (san. J. Ania, säv. J. Karjalainen)

Mä pirahrin perjantaina Rupsukan seliästä. Rupsukalla oli meno mieles. Sanootin Jii Karialaasen "Viimeinen laulu" mun tunnelmihin sopivaks. Mut toi kuva o eiliseltä, ku me kiirettihin esteeren yli. Mut vähä viiliksiä aallonharialta - ja sit alas. Som paree laittaa laulu pyöriin (ja laulaa - korkialta ja kovaa)!

Ihanalle Veeralle iso rutistus kuvista!

Mä kierrän ympäri maneesin / kera Rupsukan / vaikka eilen taas / viimeksi uhosin

Tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan

Korkealta ja kovaa / kuin viimeistä päivää / en tahdo lopettaa / tänä iltana

Mut tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan
Kun tehty on rata / jää vain puomit paikoilleen / porkkanan Rupsukalle annan / ja taputukset
Mut tää on viimeinen laukka / jonka karautan / pistän hepan talliin / suljen tallin oven / ja lopetan
Säv: J. Karjalainen

San: J. Ania

#selfie

Happy holidays!

As you can see in the pic I'm still able to pull some sort of a smiley on my face. It's day five doing absolutely nothing but seeing friends, going to the gym, and having long walks with the extended family.

ps do not tell my mom that I post a photo of me wearing b o t h my onesie and t h a t hair piece. My mom didn't let me come out of the car while going for the groceries. I was just wearing my onesie. Doesn't she love me? #don'tsayyourloveiskillingme 

Boxing Day 2014

oh boy!
This Christmas has been unreal. I've gone to the gym, have watched Hunger Games II, have gone for long walks (and almost found myself doing some serious work-related reading). And have been kissed by boxers, and woken up to seeing Ukko's face next to mine.

tbt (18.12.2014)

As you can see I'm having hard time stretching my legs. And, yes, I know I should finish my training with some stretching but, um, I don't like it. And, yes, I know I should start my training with some stretching but, um, I don't like it. For as long as I reach the floor with my palms (having my legs straight) I'm happy. Other than that... #youcandoit

I'm So Stupid...

Or should I say "technically retarded"? Of course this doesn't apply to, um, like, everything but in this case that's really the case: technically retarded.

I've got two Apple laptops, one for work, and one for "not work". It wasn't until recently that I realized that you can do this with the cord. It all makes sense, now. And I don't have to fold the cord in knots to make sure it sticks to the charger when traveling, not any more.
Did you know this?

"Valmiiksi - ratsailta!"

Näin totesi Lappeenrannassa vuonna 1947 eversti Adolf Ehrnrooth, kun Uudenmaan Rakuunarykmentti jalkautettiin, ja hevosten aika ratsuväessä päättyi.

Tänään, kun vietämme Suomen 97. itsenäisyyttä, halusin muistaa suomenhevosta, jonka merkitys sekä talvi- että jatkosodassa oli Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa sen ylivoimaisen maastoliikkuvuuden vuoksi.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Huolto oli sota-aikaan joka aselajissa pitkälti hevosista riippuvainen. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kilon tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön. Myös purilaita ja kantosatuloita käytettiin vaikeassa maastossa liikuttaessa. Hevoset vetivät  perässään myös hiihtäjiä. (lähde:http://www3.lappeenranta.fi/museo)

Kuvassa purilaat (lähde: SA-kuva)

Hevostietokeskuksen (http://www.hevostietokeskus.fi) sivuilla on luettavissa Riitta-Marja Leinosen kirjoittama artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, missä tarkastellaan muun muassa hevosen hoitoa ja käyttäytymistä rintamalla, sekä hevosen kuolemaa.

Sotahevosen lähtö - hevosotot

Sotakelpoinen hevonen oli iältään 5-18-vuotias. Hevosen mukaan piti laittaa päitset, marhaminta, loimi, juottoämpäri ja puhdistusvälineet sekä vähintään 50 kiloa kauroja ja sata kiloa heinää.
"Vakavana isä valmisteli Kilttiä matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo muusta, oli isä sanonut Lappeenrannassa luovuttaessa rakkaintaan." (SKS KRA HS 1: Alikoski. 1975.) 

Hevosen käyttäytyminen rintamalla

"Pataljoonan huollossa oli hevonen, joka kuului Rajavartiosto 3:n vakinaiseen hevoskantaan. Hepo oli säilynyt hengissä hyökkäysvaiheen ajan ja palveli valtiota edelleen sodan jatkuessa. 'Vakinaisessa' palveluksessa ollessaan se oli oppinut niin paljon talon tavoille, että se tiesi mm. valtion hevoselle kuuluvan suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella. (---) se kokeili kuormauksen jälkeen kuorman painoa nojailemalla aisoihin. Jos kuorma ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, kävi hevonen istumaan aisojen väliin eikä liikahtanut paikoiltaan millään ennen kuin kuormaa oli kevennetty 250 kiloon. Jos sitä vastaan yritti pakotteita, mm. laittamalla palavan tuohikäprän hännän alle, antoi se tuiman potkun takajaloillaan. Jos se totesi, ettei kuorma ylittänyt normeja, veti se kuorman kiltisti."(SKS KRA HS 4: Tiainen. 1975.) 

Hevosen hoito rintamalla

"Oli erittäin ikävää, kun iltasella sanoimme, että käymme edes myötätuntoa antamassa [sodan aikaan hevosille ei ollut aina ruokaa, jolloin miehet antoivat omista leipäannoksistaan]. Sitä me kovasti ihmettelimme, kun ne hevoset oppi tuntemaan hoitajansa vaikka kaikki oli samanlaisessa puvussa. Kyllä aina oma ajokki kutsui, kun joku meni näkyville." (SKS KRA HS 2: Laitinen. 1975.)

Hevonen pelastaa miehen

"Olin kerran viemässä iltayöstä postia etulinjaan. Tapana oli, että hevonen ja kaksi miestä kulkee yhdessä partiovaaran takia. Toinen mies ohjastaa hevosta ja toinen on ampumavalmiina tarvittaessa. Hevonen käveli reippaasti, mutta kevyin askelin talvitietä pitkin. Olimme [menossa] noin 2 km [päässä] linjasta, kun hevonen melkein pysähtyi ja käänteli korvia eteen ja sivulle kuullakseen jotain yön hiljaisuudessa. Supisimme siinä keskenämme, että onkohan partio taas liikkeellä, kun hevonen kulkee varovasti kuin kissa pimeässä. Tultiin mäennyppylälle ja hevonen säntäsi laukkaan silmänräpäyksessä. Huomasimme samalla, että kaksi miestä juoksee tielle pensaikosta, mutta hevonen meni lennossa seuraavaan mutkaan ja laukaukset tulivat peräämme liian myöhään. Jos reessä ei olisi ollut vahvat laidat laudasta, olisimme varmaan tipahtaneet kyydistä tielle. Vihollispartio jäi vangitta." (SKS KRA HS 4: Saukkonen. 1975.)

Hevosen kuolema

"...tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. (---) Mieleeni tuli, että haluaisin itse lähettää Pruunin kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen kuitenkaan kykenisi. Sisukkaasti pieni Pruuni seisoi huojuvilla jaloillaan ja painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja Pruuni lyhistyi mustuneelle sannansekaiselle hangelle." (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)

Sotahevosen paluu

"Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin silmät." (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975) 

Quote for the Day

People say "everything happens for a reason". Me, instead, say "everything happens at the same time". And it's happening now, everything, I mean. We are having a Christmas party with my colleagues (eating, little drinking). Then my sister's husband is having another party where I'm invited. And, of course, one of my very favorite bands, Amorphis, is playing tonight at Pakkahuone, Tampere.

Tough luck.