My Winter My Wonderland

I'm definitely not a winter-kinda-girl. But seeing this makes me happy and warm inside.

"Tuulispää is back!"

Tämä kirjoitukseni julkaistiin Mielenterveysyhdistys Taimi ry:n Kipunoita-jäsenlehdessä (2/2015) kesän korvalla.

Tuulispää is back! 

Tuulispään elämässä on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Hän on kirjoittanut tämänkin lehden sivuilla jatkavansa uteliaana kohti uusia elämän seikkailuja mutta myös jättänyt jäähyväiset teille, joihin hän tutustui Ruusan kahvilassa, vertaisryhmissä ja olkkarissa. Mutta tämän kirjoituksen otsikko “Tuulispää is back” ei ainoastaan jatka siitä, mihin hän edellisessä kirjoituksessaan jäi, vaan johdattaa lukijat siihen Tuulispään arkeen, jota hän niin kovasti kaipasi kaikki ne vuodet, jotka hän sairasti.  

Onneksi Tuulispäällä on hyvin aktiiviset vanhemmat, jotka soittelevat Tuulispäälle ja kyselevät töistä, harrastuksista, vapaa-ajasta. - Oletko muistanut syödä? kuuluu usein puhelimen toisesta päästä. Erityisesti Tuulispään äiti on ottanut omaksi elämäntehtäväkseen pitää huolen siitä, ettei Tuulispää-tytär enää rasita itseään liiallisella työnteolla, että Tuulispää vain (joskus) on. Tuulispään isä puolestaan yllättää tytärtään lähettämillään herkkupaketeilla. Näissä paketeissa on suklaata sekä muita Tuulispään herkkuja, ja ne ovat aina yhtä mieleisiä yllätyksiä. 

Siellä, mistä Tuulispää tulee, on aina arvostettu työntekoa ja työteliäisyyttä. Työ on ollut mitta, jota ihmisestä on käytetty. Sairastuttuaan Tuulispää koki menettäneensä arvonsa ihmisenä, työtä tekevänä ja ahkerana yksilönä. Pieni puuhastelu ja arjen askareet eivät pystyneet täyttämään Tuulispään elämässä sitä aukkoa, jonka työelämä oli ottanut ja myöhemmin muuttanut salakavalasti narkomaniaksi. Kun sitten tuli jälleen aika palata (siihen kovasti kaivattuun) työelämään, liittyi siihen Tuulispään mielessä hyvin ristiriitaisia tunteita: jaksanko, osaanko, voinko, kelpaanko…

Työelämään paluu tapahtui  marraskuun 24. päivä 2014. Päivä, jonka Tuulispää tulee muistamaan koko lopun elämäänsä. Tuo päivä tulee edustamaan Tuulispään elämässä sitä hetkeä, kun hän alkoi taas uskoa omaan itseensä. Hän jaksoi, hän osasi, hän voi, ja hän ennen kaikkea kelpasi. Hän tarttui uusiin työtehtäviin päättäväisenä, täynnä tarmoa; hän huomasi, että häntä arvostetaan ja hänen mielipiteitään kuunnellaan. Hän tajusi, etteivät hänen taitonsa ja tietonsa olleet kadonneet mihinkään, ja hän kykeni oppimaan ja omaksumaan uutta.

Paluu työelämään on kuitenkin ollut valinnan tekemistä työn ja vapaa-ajan välillä, niiden arvottamista omina ja toisistaan riippumattomina asioina. Tuulispää tekee vajaata työviikkoa (90 prosenttia täydestä työajasta), jotta aikaa jäisi myös rakkaille harrastuksille sekä ennen kaikkea “työstä palautumiseen”. Tämä “työstä palautuminen” on Tuulispäälle verraten uusi asia, sillä aikaisempi työelämä vei hänet täysin mennessään. Työelämästä palautuminen vei loppujen lopuksi lähes neljä vuotta täysin poissa työelämästä. Tässä aikaisemmassa työelämässään Tuulispää meni tuulispään lailla: kotoa töihin ja töistä kotiin. Työ oli hänen elämänsä sisältö, muuhun oli vuosien kuluessa yhä vähemmän aikaa.

Tämä “työstä palautuminen” on, ja tulee varmasti aina olemaan, tasapainoilua mielenkiintoisten työtehtävien ja terveen itsekkyyden välillä. Joskus (tai käytännössä viitenä päivänä viikossa) on katsottava kelloon, laitettava tietokone kiinni ja todettava, että päivä on tullut työtuntien osalta täyteen. Se, mikä jäi tekemättä, ehtii odottaa huomiseen… On aika lähteä harrastusten pariin tai moikkaamaan Erkkiä ja muita olkkariin. On kenties aika pistäytyä ystävän kanssa Hulluilla Päivillä tai elokuvissa. Tai vain olla möllöttää kotona.

Joku saattaisi sanoa, etteivät ne työtunnit sinällään kerro mitään aktiivisuudesta tai työn tekemisen tehokkuudesta. Aivan totta. Mutta Tuulispään tapauksessa ne työn tekemiseen varatut työtunnit on rajoitettu jo työsopimuksessa sen vuoksi, että sille vapaa-ajallekin jäisi aikaa. Toki Tuulispään täytyy rehellisesti todeta, että helpommin sanottu kuin tehty… On ollut päiviä, jolloin töissä on mennyt luvattua pidempään: töihin lähtiessä on ollut pimeää, töistä tullessa on ollut vielä pimeämpää. Tämän pimeyden väliin on mahtunut aamu- ja iltapala. Mutta tämän vuoksi Tuulispää pitääkin säntillisesti kirjaa työssäoloajoistaan. Työviikon päätteeksi hän laskee saldon: tuliko plussaa vai miinusta?

Läpi tämän kirjoituksen Tuulispää on korostanut työn tekemisen ja tehokkuuden merkitystä omassa elämässään. Ehkä jo sana “tuulispää” kuvaa tätä, osaltaan… Sen verran Tuulispää on kuitenkin oppinut omasta historiastaan, että oman itsen kuuntelu on edellytys hyvinvoinnille ja elämästä nauttimiselle. Olkoonkin, että hän aina aika ajoin “unohtaa” kaiken oppimansa ja säntää suinpäin kohti uusia haasteita ja voimainkoitoksia. Mutta uskon, että Tuulispää on kuitenkin edes jollakin tavalla “oppinut” sairastumisestaan ja loppuunpalamisestaan: hän osaa ottaa iisisti ja vain olla möllöttää. Hän vain makaa sohvalla silmät kiinni ja kuuntelee tuulen huminaa nurkissa. Odottaa, että joku tekee voileivän ja lämmittää saunan. Noina hetkinä se ihmisen arvon mitta on aivan jotakin muuta kuin työn tekeminen ja työteliäisyys. Se on se elämästä ja hetkestä nauttimisen ilo - olkoon sitten laiturin nokassa räntäsateessa tai taivaan revontulia ihastellessa. Näinä hetkinä mieleen eivät muistu ne tekemättömät työt tai valvotut yöt. On vain tämä hetki, ja se on se arvoni mitta.

tbt (8.10.2015)

I just love this photo!
We were playing in the park, me, my nephew and my bf.
And Ukko's kettlebell.

tbt (30.7.2015)

... me, my bébé and AC/DC on the stage!

tbt (14.5.2015)

We all look so dapper...
Back then we didn't know anything about Internet. Or sms. We didn't know there will be things like YouTube and Facebook. Have we ever heard about dvds, digital cameras, or selfies? Did we miss Emojis or Instagram? I think we were pretty happy with what we had.

ps do you find me in the photo?

Happy Birthday, Marika!

It's my sister's birthday today. And, yes, it's also Mother's Day.
My sister was born on Mother's Day. I don't know how often it happens that her birthday is celebrated by all the moms out there. Let's celebrate it now, then. And, yes, the Sun was shining when my sister arrived this world - just like today. So, pretty much nothing has happened ever since.

I got my first camera when I was like eight years old. In this photo my sister is showing off her stuff, you know, toys, Christmas presents, cartoons, drawings... She liked to have her room unorganized.

Dog Play

Don't you just love this, dogs playing? 

It's mr. Ukko and his girlfriend of almost five years, ms. Nana.

Ku mä olin tappaa itteni: VI luku

Ne ei antanu mulle mun unilääkkeitä. Eikä nukahtamislääkkeitä. Ei antanu, vaik mä itkin ja huusin, ja anelin. Mä olin varma, et ne pilaa mun elämän, ja mä sanoin sen niille. Mut mä menin kuiteski nukkuun jo ennen yheksää, mun oli pakko, ku mun oli väsy. Tai ei mun väsy ollu ilman niitä mun lääkkeitä, mut mä en osannu tehdä enää mitää muuta ku nukkua (ja hinkata kodin ja Kauppahallin väliä). 

Ukko tuli mun viereen sille kirkkaan keltaselle lakanalle. Se tuli aiva mun kylkeen kii ja alko kuorsata. Mä kuuntelin sitä kuorsausta koko yön. Ja silittelin aina välillä sen turkkia. 

Sitä kuorsausta ja tuulen huminaa mä kuuntelin koko yön. Mä en saanu nukutuks, ku ne ei antanu mulle mun lääkkeitä. Se mun siskon mies tuli yöks kattoon telkkaria sinne olkkariin. Se katto telkkaria koko yön. Tai niin se luulee. Mut mä tiiän paremmin. 

Mä kuulin seinäkellon naksutuksen ja olin tulla hulluks, ku en saanu nukutuks. Jos mä oisin ollu kotona, mä oisin ottanu ainaki pari pillerii unilääkettä. Sit mä oisin heränny keskellä yötä ja alkanu tehä remonttia mun kotona. Mä asun sillee jännästi kahessa kerroksessa, joista toka on vanhas hiilikellaris. Siä mä oon keskellä yötä maalaillu seiniä ja tapetoonu. Yhen kerran mä rupesin maalaan niitä yläkerran portaita, keskellä yötä, ku mä olin heränny. Mä maalasin ne portaat ylhäältä alaspäin. Alhaalla mä huomasin, et olin jättäny valot yläkertaan. Sit mä keksin asetella nessuja niille maalatuille askelmille ja kiipesin nessuja pitkin sammuttaan ne valot. 

Vituiks ne rappuset meni mut sainpa valot sammutettua. Sit mä menin takas nukkuun.

#selfie

Happy holidays!

As you can see in the pic I'm still able to pull some sort of a smiley on my face. It's day five doing absolutely nothing but seeing friends, going to the gym, and having long walks with the extended family.

ps do not tell my mom that I post a photo of me wearing b o t h my onesie and t h a t hair piece. My mom didn't let me come out of the car while going for the groceries. I was just wearing my onesie. Doesn't she love me? #don'tsayyourloveiskillingme 

Ihanaa joulun odotusta!

Yritin ottaa meistä Rupsukan kanssa kaverikuvan. #wefie

Siitä ei tullut y h t ä ä n mitään. Rupsukka halusi töniä ja pökkiä turvallaan. Hän halusi myös maistaa ratsastuskypäräni laella sojottavaa nappia. Hän halusi hiplata tukkaani ja helliä turvallaan poskiani. 

Aikani ähkittyäni pyysin Leenaa avukseni. En tiedä, oliko sekään niin hyvä idea. (Ja näiden kuvien ottamiseen käytettiin #htc #one #m8.)

Ihanaa joulun odotusta joka tapauksessa meiltä kahdelta!

With these shots I wish my family and friends abroad a Merry Christmas!
I was trying to capture some serious #wefie. This is the outcome.

ps since I have fans in Russia I'd love to wish you all Merry Christmas in Russian. I can only write my name in Russian so this is what I found on the Internet. Does it make any sense?
Счастливого Нового Года и Рождества!

Hän kuuntelee

tbt (27.11.2014)

If this photo was in colors you would actually see the cactus that I'm holding. It was a gift.

Merouan was going home while we were both studying in Uppsala, Sweden. We are standing in the hallway in one of those corridors in Flogsta. That cactus blossomed later, bright pink flowers.

If you see this, Merouan, läget?

Onnea, Ukko!

Siskonpoika, pappa Ukko, täytti eilen kahdeksan vuotta. Merkkipäivää juhlittiin "matkoilla".

Quote for the Day (26.8.2014)

In Dedication to Robin Williams

This morning I read with great sadness that Robin Williams, the great actor, has passed away.

It is believed that he committed suicide due to depression and alcoholism that he had suffered for years. 

Robin Williams represents both Adrian Cronauer and Johan Keating to me - the roles he played in Good Morning, Vietnam, and Dead Poets Society - my favorite movies, and my favorite movie characters. I shall end this post by one of my favorite movie quotes. Hopefully it takes you back to that very special movie:

" I sound my barbaric yawp over the rooftops of the world".

Rest in Peace

tbt (22.5.2014)

This is my most precious picture.
It's me and mr. Ukko in December, 2006.
I love you!

High up above or down below

When you're too in love to let it go

But if you never try you'll never know

Just what you're worth

Coldplay: Fix You

Ku mä olin tappaa itteni: V luku

Mä nappasin untsikan sen yöasun päälle. Mä olin kai osaltaan tyytyväinen, et joku sano, mitä mun pitää tehä. Eikä mulla ollu muuta vaihtoehtoa, ku en pystyny puhumaankaan, ku suuta kuivas niin vitusti. Sisko tais pakata hammasharjan reppuun. Siskon mies otti ne lääkkeet, mä laiton kengät jalkaan ja me lähettiin niille. Taidettiin näyttää aika koomisilta: mä hapuilin eteenpäin yöasus ja untsikas, sisko poras. Muistin kuitenki sammuttaa valot ja varmistaa, et laitoin välioven kii. Ettei ne joulutähdet saa kylmää ja vilustu.

Mä en muista mitää siitä matkasta mun siskolle ja sen miehelle. Niillä on koira, Ukko. Ukko on maailman paras koira, se on mun lapsi. Mä tykkään Ukosta enemmän ku monesta muusta, ilman Ukkoo mä en varmaan ees olis täs kirjottamas tätä mun tarinaa. Ukko on hauska koira, se on muuten bokseri. Sellanen ruttuturpainen hännän heiluttaja tai välillä mä kyl luulen, et se häntä heiluttaa sitä koiraa. Jos se olis ihminen, se olis hassuttelija ja sais kaikki hyvälle tuulelle. Mut se on myös aika ittetietonen ja vieraita kohtaan pidättyväinen. Se on joskus aika hauskaa, ku ihmiset huiskii Ukkoon päin ja yrittää silittää sitä. Mut Ukko ei anna kenen tahansa koskee itteensä, edes sillai puolivahingos. Ei se anna. Mut mun se antaa tehä mitä mä haluun, se luottaa muhun.

Ukko odotti meitä, ku me päästiin mun siskolle ja sen miehelle. Mä olin niin ilonen, ku mä näin sen. Se ottaa mut aina vastaan ku kauan kaivatun ystävän, sille ei merkkaa mitää, vaiks mä oisin hiihtänyt niis samois harmais verkkareis viikkokaupalla.

Mulle tehtiin peti olkkarin lattialle. Mä tuun loppuelämän muistaan sen kirkkaan keltasen lakanan, siitä tuli mun alue. Koska mä olin jo pitkään nukkunu suurimman osan mun elämästä, mulla oli kamala tarve päästä nukkuun siäki. Kello oli ehkä kaheksan, ehkä vähemmän. Mun siskon mies ihmetteli, miks mä meen nukkuun niin aikasin. Mä sanoin et mua väsyttää.

tbt (15.5.2014)

Gosh!
I didn't get too much of sleep last night but still wanted to get you all into my #tbt.
And it doesn't go too far in the history but last night!

Nyt väsyttää! Hippailtiin eilen maailman parhaan ystävän kanssa keikalla - eikä millä tahansa keikalla vaan Weeping Willowsin keikalla. Osa kuvista on sensuroitu, osa kuvista palauttaa takaisin eilisen tunnelmiin, joista myöhemmin.

#another #day #no #specs #badhairday #ww

#ww #weepingwillows #klubi #tampere

'

"It takes a strong a heart to love

Each time you fall I lift you up

I helped you cover up the pain

I will make you feel beautiful again!"

Weeping Willows: It Takes a Strong a Heart to Love

Ihmisen elämä

Ihmisen elämässä tapahtuu asioita, joille hän ei aina itse yksinkertaisesti voi mitään. Ihminen saattaa sairastua, hän saattaa menettää työpaikkansa, hän saattaa rakastua tai erota hänelle tärkeästä ihmissuhteesta. Hän saattaa haluta ohjata omaa elämäänsä suuntaan, joka on hänelle vielä sillä hetkellä enemmän haaveita ja unelmia kuin realismia ja täytettyjä odotuksia.

Hyvin usein ihmisen ollessa tällaisten edellä mainittujen asioiden keskellä huomaa hän ystävä- ja kaveripiirissään outoa liikehdintää. Mikä saa ne vuosien aikaiset kaverit, tuttavat ja ystävät tällaiseen "outoon liikehdintään", ihminen miettii. Onko se kateutta? Vai onko se pelkoa? Vai onko se kateuden sävyttämää pelkoa - joku on sairastunut? Vai onko se pelon sävyttämää kateutta - joku uskaltaa toteuttaa toiveitaan? Vai onko se kateutta ja pelkoa - jonkun ihmissuhde on päättynyt, ja nyt on valittava puolensa?

Omien pohdintojeni perusteella uskallan väittää, että on ihmisiä (jokaisen kaveri-, tuttava- ja ystäväpiireissä, jopa Facebookissa), jotka valitsevat aina ja ehdottomasti puolensa. Tiedätkö, aina pitää olla jonkun puolella, kantaa jonkun toisen lippua? Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä edellä mainittua käyttäytymistä: Omalla kohdallani olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että "tunnen" ihmisiä, jotka ovat kääntyneet minua vastaan asettumalla jonkun toisen puolelle, koska niinhän se todellisuudessa menee. Kun olet asettunut jonkun puolelle, käännät samalla selkäsi sille toiselle. Se on tietoinen valinta, jonka ihminen tekee tietoisesti. Tai näin ainakin toivon. Toivon, ettei kukaan ole niin vietävissä...

Mutta tiedätkö mitä? Jos minulta kysytään, niin minulle on yhdentekevää, kuka joukoissani seisoo. Niin kauan kuin tiedän toimineeni oikein muulla ei ole merkitystä. Ja se merkitsee enemmän kuin mikään muu - edes sinä! Kannan lippuni itse ja voin hymyn kare huulillani todeta: so long suckers!

"Well some say life will beat you down

Break your heart, steal your crown

So I've started out, for God knows where

I guess I'll know when I get there."

mr. Ukko and His Bitch

This pic says more than thousand words, doesn't it?

Karma Is a Bitch