Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoitukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoitukset. Näytä kaikki tekstit

13. maaliskuuta 2016

Muutama sana markkinoinnista #kekäle

Tiäks sen tunteen, kun lähdet jahtaamaan sitä Canada Goosea?
Sitä tunnetta, kun olet mainoksesta lukenut, että "kaikista normaalihintaisista tuotteista 15 prosentin alennus"?

Ryntäät paikalle ensimmäisten joukossa, suoraan töistä. Revit sen Canada Goosen rekistä ja suuntaat kassalle. Tiäks sen tunteen, kun kassalla kerrotaan: "Valitettavasti näistä takeista ei saa alennusta".
Tiäks sen tunteen, kun kuulet sanovasi: "Mitä vittua te sitten mainostatte, että kaikista normaalihintaisista tuotteista saa viistoista pinnaa hinnasta pois?" Tiäks, sen tunteen, kun se myyjä alkaa selittää, eikä sinua voisi kiinnostaa yhtään enempää? Viskaat sen Canada Goosen sille myyjälle ja lähdet kotiin, tiäks...

ps itsellänihän on toki Canada Goose, jota en todellakaan hankkinut #kekäle.
pss olen informoinut #kekäle tästä "virheestä" ystävällisesti jo edellisen kanta-asiakasillan ilmoittelun yhteydessä. Lupasivat informoida markkinointiosastoa... Tiäks?!
psss en minäkään...



22. helmikuuta 2016

To the Moon

or Titanic?
People are fussing about the Moon.
I find the Moon boring. It's like I can see it up in the sky... It's like always there...

I might have asked you already but let's make it one more time:
if you were to choose would it be to the Moon or Titanic?

It's obvious to me: Titanic.
I think there have been more people to the Moon recently than to Titanic. And I don't understand why. I think Titanic is one of the most interesting places to ever visit. One of the reasons might just be so that there are not that many people who really have experienced Titanic today. I wonder why...

To me it seems so much easier reaching Titanic than the Moon. Well, hello! The Moon is, like,
385 000 kilometers away, and Titanic is just something like 4 000 kilometers deep in the ocean. And what's there on the Moon to look for? The Earth? Unlike the Moon Titanic provides us with a field of 8,0 km * 4,8 km containing hundreds of thousands of items, such as pieces of the ship, furniture and personal items. It's like a ghost town - and I like it!

If I ever want to see and feel Titanic I have to act fast. It's been estimated that within the next 50 years the hull and structure of Titanic will collapse entirely, eventually leaving only the more durable interior fittings of the ship intermingled with a pile of rust on the sea floor. And if you are ever to visit Titanic promise me not to leave your trash there. Titanic is becoming this huge landfill - just like the Moon. (sources: http://archive.archaeology.org/1205/features/titanic_shipwreck_jean_charcot_site_map.html, https://en.wikipedia.org/wiki/RMS_Titanic)

12. lokakuuta 2015

"Tuulispää is back!"

Tämä kirjoitukseni julkaistiin Mielenterveysyhdistys Taimi ry:n Kipunoita-jäsenlehdessä (2/2015) kesän korvalla.

Tuulispää is back! 
Tuulispään elämässä on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Hän on kirjoittanut tämänkin lehden sivuilla jatkavansa uteliaana kohti uusia elämän seikkailuja mutta myös jättänyt jäähyväiset teille, joihin hän tutustui Ruusan kahvilassa, vertaisryhmissä ja olkkarissa. Mutta tämän kirjoituksen otsikko “Tuulispää is back” ei ainoastaan jatka siitä, mihin hän edellisessä kirjoituksessaan jäi, vaan johdattaa lukijat siihen Tuulispään arkeen, jota hän niin kovasti kaipasi kaikki ne vuodet, jotka hän sairasti.  
Onneksi Tuulispäällä on hyvin aktiiviset vanhemmat, jotka soittelevat Tuulispäälle ja kyselevät töistä, harrastuksista, vapaa-ajasta. - Oletko muistanut syödä? kuuluu usein puhelimen toisesta päästä. Erityisesti Tuulispään äiti on ottanut omaksi elämäntehtäväkseen pitää huolen siitä, ettei Tuulispää-tytär enää rasita itseään liiallisella työnteolla, että Tuulispää vain (joskus) on. Tuulispään isä puolestaan yllättää tytärtään lähettämillään herkkupaketeilla. Näissä paketeissa on suklaata sekä muita Tuulispään herkkuja, ja ne ovat aina yhtä mieleisiä yllätyksiä. 
Siellä, mistä Tuulispää tulee, on aina arvostettu työntekoa ja työteliäisyyttä. Työ on ollut mitta, jota ihmisestä on käytetty. Sairastuttuaan Tuulispää koki menettäneensä arvonsa ihmisenä, työtä tekevänä ja ahkerana yksilönä. Pieni puuhastelu ja arjen askareet eivät pystyneet täyttämään Tuulispään elämässä sitä aukkoa, jonka työelämä oli ottanut ja myöhemmin muuttanut salakavalasti narkomaniaksi. Kun sitten tuli jälleen aika palata (siihen kovasti kaivattuun) työelämään, liittyi siihen Tuulispään mielessä hyvin ristiriitaisia tunteita: jaksanko, osaanko, voinko, kelpaanko…
Työelämään paluu tapahtui  marraskuun 24. päivä 2014. Päivä, jonka Tuulispää tulee muistamaan koko lopun elämäänsä. Tuo päivä tulee edustamaan Tuulispään elämässä sitä hetkeä, kun hän alkoi taas uskoa omaan itseensä. Hän jaksoi, hän osasi, hän voi, ja hän ennen kaikkea kelpasi. Hän tarttui uusiin työtehtäviin päättäväisenä, täynnä tarmoa; hän huomasi, että häntä arvostetaan ja hänen mielipiteitään kuunnellaan. Hän tajusi, etteivät hänen taitonsa ja tietonsa olleet kadonneet mihinkään, ja hän kykeni oppimaan ja omaksumaan uutta.
Paluu työelämään on kuitenkin ollut valinnan tekemistä työn ja vapaa-ajan välillä, niiden arvottamista omina ja toisistaan riippumattomina asioina. Tuulispää tekee vajaata työviikkoa (90 prosenttia täydestä työajasta), jotta aikaa jäisi myös rakkaille harrastuksille sekä ennen kaikkea “työstä palautumiseen”. Tämä “työstä palautuminen” on Tuulispäälle verraten uusi asia, sillä aikaisempi työelämä vei hänet täysin mennessään. Työelämästä palautuminen vei loppujen lopuksi lähes neljä vuotta täysin poissa työelämästä. Tässä aikaisemmassa työelämässään Tuulispää meni tuulispään lailla: kotoa töihin ja töistä kotiin. Työ oli hänen elämänsä sisältö, muuhun oli vuosien kuluessa yhä vähemmän aikaa.
Tämä “työstä palautuminen” on, ja tulee varmasti aina olemaan, tasapainoilua mielenkiintoisten työtehtävien ja terveen itsekkyyden välillä. Joskus (tai käytännössä viitenä päivänä viikossa) on katsottava kelloon, laitettava tietokone kiinni ja todettava, että päivä on tullut työtuntien osalta täyteen. Se, mikä jäi tekemättä, ehtii odottaa huomiseen… On aika lähteä harrastusten pariin tai moikkaamaan Erkkiä ja muita olkkariin. On kenties aika pistäytyä ystävän kanssa Hulluilla Päivillä tai elokuvissa. Tai vain olla möllöttää kotona.
Joku saattaisi sanoa, etteivät ne työtunnit sinällään kerro mitään aktiivisuudesta tai työn tekemisen tehokkuudesta. Aivan totta. Mutta Tuulispään tapauksessa ne työn tekemiseen varatut työtunnit on rajoitettu jo työsopimuksessa sen vuoksi, että sille vapaa-ajallekin jäisi aikaa. Toki Tuulispään täytyy rehellisesti todeta, että helpommin sanottu kuin tehty… On ollut päiviä, jolloin töissä on mennyt luvattua pidempään: töihin lähtiessä on ollut pimeää, töistä tullessa on ollut vielä pimeämpää. Tämän pimeyden väliin on mahtunut aamu- ja iltapala. Mutta tämän vuoksi Tuulispää pitääkin säntillisesti kirjaa työssäoloajoistaan. Työviikon päätteeksi hän laskee saldon: tuliko plussaa vai miinusta?
Läpi tämän kirjoituksen Tuulispää on korostanut työn tekemisen ja tehokkuuden merkitystä omassa elämässään. Ehkä jo sana “tuulispää” kuvaa tätä, osaltaan… Sen verran Tuulispää on kuitenkin oppinut omasta historiastaan, että oman itsen kuuntelu on edellytys hyvinvoinnille ja elämästä nauttimiselle. Olkoonkin, että hän aina aika ajoin “unohtaa” kaiken oppimansa ja säntää suinpäin kohti uusia haasteita ja voimainkoitoksia. Mutta uskon, että Tuulispää on kuitenkin edes jollakin tavalla “oppinut” sairastumisestaan ja loppuunpalamisestaan: hän osaa ottaa iisisti ja vain olla möllöttää. Hän vain makaa sohvalla silmät kiinni ja kuuntelee tuulen huminaa nurkissa. Odottaa, että joku tekee voileivän ja lämmittää saunan. Noina hetkinä se ihmisen arvon mitta on aivan jotakin muuta kuin työn tekeminen ja työteliäisyys. Se on se elämästä ja hetkestä nauttimisen ilo - olkoon sitten laiturin nokassa räntäsateessa tai taivaan revontulia ihastellessa. Näinä hetkinä mieleen eivät muistu ne tekemättömät työt tai valvotut yöt. On vain tämä hetki, ja se on se arvoni mitta.

6. tammikuuta 2015

Ku mä olin tappaa itteni: VI luku

Ne ei antanu mulle mun unilääkkeitä. Eikä nukahtamislääkkeitä. Ei antanu, vaik mä itkin ja huusin, ja anelin. Mä olin varma, et ne pilaa mun elämän, ja mä sanoin sen niille. Mut mä menin kuiteski nukkuun jo ennen yheksää, mun oli pakko, ku mun oli väsy. Tai ei mun väsy ollu ilman niitä mun lääkkeitä, mut mä en osannu tehdä enää mitää muuta ku nukkua (ja hinkata kodin ja Kauppahallin väliä). 

Ukko tuli mun viereen sille kirkkaan keltaselle lakanalle. Se tuli aiva mun kylkeen kii ja alko kuorsata. Mä kuuntelin sitä kuorsausta koko yön. Ja silittelin aina välillä sen turkkia. 

Sitä kuorsausta ja tuulen huminaa mä kuuntelin koko yön. Mä en saanu nukutuks, ku ne ei antanu mulle mun lääkkeitä. Se mun siskon mies tuli yöks kattoon telkkaria sinne olkkariin. Se katto telkkaria koko yön. Tai niin se luulee. Mut mä tiiän paremmin. 

Mä kuulin seinäkellon naksutuksen ja olin tulla hulluks, ku en saanu nukutuks. Jos mä oisin ollu kotona, mä oisin ottanu ainaki pari pillerii unilääkettä. Sit mä oisin heränny keskellä yötä ja alkanu tehä remonttia mun kotona. Mä asun sillee jännästi kahessa kerroksessa, joista toka on vanhas hiilikellaris. Siä mä oon keskellä yötä maalaillu seiniä ja tapetoonu. Yhen kerran mä rupesin maalaan niitä yläkerran portaita, keskellä yötä, ku mä olin heränny. Mä maalasin ne portaat ylhäältä alaspäin. Alhaalla mä huomasin, et olin jättäny valot yläkertaan. Sit mä keksin asetella nessuja niille maalatuille askelmille ja kiipesin nessuja pitkin sammuttaan ne valot. 

Vituiks ne rappuset meni mut sainpa valot sammutettua. Sit mä menin takas nukkuun.

6. joulukuuta 2014

"Valmiiksi - ratsailta!"

Näin totesi Lappeenrannassa vuonna 1947 eversti Adolf Ehrnrooth, kun Uudenmaan Rakuunarykmentti jalkautettiin, ja hevosten aika ratsuväessä päättyi.

Tänään, kun vietämme Suomen 97. itsenäisyyttä, halusin muistaa suomenhevosta, jonka merkitys sekä talvi- että jatkosodassa oli Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa sen ylivoimaisen maastoliikkuvuuden vuoksi.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetusta varten. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Huolto oli sota-aikaan joka aselajissa pitkälti hevosista riippuvainen. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kilon tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön. Myös purilaita ja kantosatuloita käytettiin vaikeassa maastossa liikuttaessa. Hevoset vetivät  perässään myös hiihtäjiä. (lähde:http://www3.lappeenranta.fi/museo)

Kuvassa purilaat (lähde: SA-kuva)


Hevostietokeskuksen (http://www.hevostietokeskus.fi) sivuilla on luettavissa Riitta-Marja Leinosen kirjoittama artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, missä tarkastellaan muun muassa hevosen hoitoa ja käyttäytymistä rintamalla, sekä hevosen kuolemaa.


Sotahevosen lähtö - hevosotot

Sotakelpoinen hevonen oli iältään 5-18-vuotias. Hevosen mukaan piti laittaa päitset, marhaminta, loimi, juottoämpäri ja puhdistusvälineet sekä vähintään 50 kiloa kauroja ja sata kiloa heinää.
"Vakavana isä valmisteli Kilttiä matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo muusta, oli isä sanonut Lappeenrannassa luovuttaessa rakkaintaan." (SKS KRA HS 1: Alikoski. 1975.) 

Hevosen käyttäytyminen rintamalla

"Pataljoonan huollossa oli hevonen, joka kuului Rajavartiosto 3:n vakinaiseen hevoskantaan. Hepo oli säilynyt hengissä hyökkäysvaiheen ajan ja palveli valtiota edelleen sodan jatkuessa. 'Vakinaisessa' palveluksessa ollessaan se oli oppinut niin paljon talon tavoille, että se tiesi mm. valtion hevoselle kuuluvan suurimman sallitun kuorman painon kymmenen kilon tarkkuudella. (---) se kokeili kuormauksen jälkeen kuorman painoa nojailemalla aisoihin. Jos kuorma ylitti 10-20 kiloa suurimman sallitun painon eli 250 kg, kävi hevonen istumaan aisojen väliin eikä liikahtanut paikoiltaan millään ennen kuin kuormaa oli kevennetty 250 kiloon. Jos sitä vastaan yritti pakotteita, mm. laittamalla palavan tuohikäprän hännän alle, antoi se tuiman potkun takajaloillaan. Jos se totesi, ettei kuorma ylittänyt normeja, veti se kuorman kiltisti."(SKS KRA HS 4: Tiainen. 1975.) 

Hevosen hoito rintamalla

"Oli erittäin ikävää, kun iltasella sanoimme, että käymme edes myötätuntoa antamassa [sodan aikaan hevosille ei ollut aina ruokaa, jolloin miehet antoivat omista leipäannoksistaan]. Sitä me kovasti ihmettelimme, kun ne hevoset oppi tuntemaan hoitajansa vaikka kaikki oli samanlaisessa puvussa. Kyllä aina oma ajokki kutsui, kun joku meni näkyville." (SKS KRA HS 2: Laitinen. 1975.)

Hevonen pelastaa miehen

"Olin kerran viemässä iltayöstä postia etulinjaan. Tapana oli, että hevonen ja kaksi miestä kulkee yhdessä partiovaaran takia. Toinen mies ohjastaa hevosta ja toinen on ampumavalmiina tarvittaessa. Hevonen käveli reippaasti, mutta kevyin askelin talvitietä pitkin. Olimme [menossa] noin 2 km [päässä] linjasta, kun hevonen melkein pysähtyi ja käänteli korvia eteen ja sivulle kuullakseen jotain yön hiljaisuudessa. Supisimme siinä keskenämme, että onkohan partio taas liikkeellä, kun hevonen kulkee varovasti kuin kissa pimeässä. Tultiin mäennyppylälle ja hevonen säntäsi laukkaan silmänräpäyksessä. Huomasimme samalla, että kaksi miestä juoksee tielle pensaikosta, mutta hevonen meni lennossa seuraavaan mutkaan ja laukaukset tulivat peräämme liian myöhään. Jos reessä ei olisi ollut vahvat laidat laudasta, olisimme varmaan tipahtaneet kyydistä tielle. Vihollispartio jäi vangitta." (SKS KRA HS 4: Saukkonen. 1975.)

Hevosen kuolema

"...tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. (---) Mieleeni tuli, että haluaisin itse lähettää Pruunin kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen kuitenkaan kykenisi. Sisukkaasti pieni Pruuni seisoi huojuvilla jaloillaan ja painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja Pruuni lyhistyi mustuneelle sannansekaiselle hangelle." (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)

Sotahevosen paluu

"Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin silmät." (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975) 

23. marraskuuta 2014

#angry #management #roskaaminen #palaute

Yksi asia, joka minua suututtaa, on roskaaminen!

Jaksan yhä uudelleen ihmetellä heitä, jotka viskovat roskiaan pitkin katuja ja metsäpolkuja; vesistöjä ja vesiteitä; puistoja ja urheilukenttiä. Jokainen itseään ajattelevaksi ihmiseksi kutsuva tietää, että esimerkiksi muovi hajoaa huonosti luontoon. Wikipedian (23.11.2014) mukaan "Monet muoviroskat aiheuttavat luontoon joutuessaan vakavia ympäristöhaittoja. Esimerkiksi ihmisen huolimattomuuden vuoksi irrallaan ajelehtivat muoviset kalastusverkot ja muut roskat aiheuttavat runsaasti merieläinten kuolemia. Muoviroskat tukkivat myös viemäreitä ja aiheuttavat siten tulvia muun muassa Bangladeshissa." 


Juuri tällä viikolla uutisoitiin, että EU-maissa pyritään vähentämään muovipussien käyttöä siten, että EU:n määrittelemä yläraja muovipussien käytölle on 90 kassia per asukas vuonna 2019 ja 40 kassia henkeä kohti vuonna 2025. Tänä päivänä EU:n komission mukaan EU:ssa käytetään 198 muovikassia per henkilö. Suomessa vastaava luku on 55 muovikassia per asukas per vuosi. Annoin, jälleen kerran, palautetta. Tällä kertaa JCDecaux-nimiselle yritykselle, joka vastaa muun muassa Tampereen keskustassa olevista mainostauluista. Alla palautteeni kokonaisuudessaan:

Annoin palautetta joitakin kuukausia sitten minua ällistyttävästä seikasta: Hämeenkadulla Tampereella bussikatosmainoksia vaihtava vanhempi mieshenkilö roskaa surutta katuja! Palautteeseeni vastattiin tuolloin pikaisesti, pahoiteltiin tapahtunutta sekä kerrottiin, että teillä kierrätetään mm. muovi. Oltiin ilmeisesti ohjeistettu myös ko. vanhempaa mieshenkilöä. 
Ilmeisesti ko. vanhemman mieshenkilön selkä ei taitu, sillä todistin jälleen samaa: roskat pysäkin varteen! Pysäkkikatosten vieressä on roska-astia, mikäli muovijäte ei teidän kauttanne kulkeudu pois roskaamasta lisää katujamme. Sinällään pieni asia, saatatte ajatella. Minua veronmaksajana suoraan sanottuna vituttaa, että tietoisesti roskataan, järjestelmällisesti, eikä edes yritetä muuttaa tapoja.  
Sanotaanko näin, että seuraavan kerran, kun todistan teidän toimestanne tapahtuvaa roskaamista, otan yhteyttä Aamulehteen - vaikka sitten mielipidepalstalle, mikäli asia koetaan muuten vähäpätöiseksi. Voitte kertoa tälle vanhemmalle mieshenkilölle, etten valitettavasti osaa sanoa, milloin olen seuraavan kerran liikkeellä linja-autolla, ja kyttäämässä hänen työnsä jälkeä.
-Johanna Ania

30. syyskuuta 2014

Palaute l. valitus

Sain ensimmäisen matkapuhelimeni syksyllä 1997. Matkapuhelin (eli myöhemmässä kielenkäytössä yleisesti kännykkä) oli Ericsson GH388, joka maksoi lähemmäs 4 000 markkaa. Liittymäksi valikoitui lähes automaattisesti Tele (myöhemmin Sonera, myöhemmin TeliaSonera). Nyt, lähes parinkymmenen vuoden asiakkuuden jälkeen, alkaa mitta olla täysi.

Taloyhtiö on tilannut taloyhtiöön TeliaSoneran (jatkossa: Sonera) kuituverkon toimitettavaksi itse asiassa huomenna (1. lokakuuta 2014). Kuituverkkoa ei kuitenkaan viedä asuntoihin saakka ennen kuin vasta "isomman remontin yhteydessä" (lue: putkiremontti). Tämä selvisi minulle asioidessani paikallisen yrityksen kanssa jo olemassa olevan laajakaistaliittymän merkeissä. Päätin näinollen ottaa laajakaistan Soneralta. Virhe 1.

Sopimus tehtiin 28.8.2014 Koskikeskuksen myymälässä. Laajakaista luvattiin toimitettavaksi päivämäärällä 9.9.2014 klo 0800-2000. Koska tulisin olemaan pari viikkoa ilman laajakaistaa, sain tuoksi ajaksi käyttööni ilmaiseksi 4G-mokkulan. 9.9.2014 tuli - ja meni. Yrittäessäni ottaa käyttöön asennettua laajakaistaa aikaisemmin käytössäni olleella modeemilla totesin taitojeni loppuvan ja marssin Soneran myymälään, tällä kertaa Hämeenkadulle. Virhe 2.

Hämeenkadun myymälässä 28.8.2014 tekemääni palvelusopimusta ei löytynyt. Asiakaspalvelija soitteli muutamaan paikkaan, eikä minulle jäänyt kuin epäilyksen laiha luu käteeni. Epäiltiin, että valehtelin! Minulle muun muassa todettiin, ettei tekemäni palvelusopimuksen mukaista laajakaistayhteyttä toimiteta sopimallani kuukausihinnalla. Loppujen lopuksi asiakaspalvelija teki minulle, kuvittelin, uuden palvelusopimuksen samoilla palveluehdoilla kuin aikaisempi palvelusopimukseni oli ollut. *) Samalla käynnillä minulle selvisi, että vanhan modeemin käyttöönotto vaatisi ylimmän tason kvanttifysiikkaa, joten minulle luvattiin uusi, ilmainen modeemi kotiin toimitettuna.

- Tällä viikolla tai viimeistään ensi viikon alussa. Virhe 3.

Kului viikko, puolitoista, eikä modeemia kuulunut. Poikkesin jälleen kerran Hämeenkadun myymälässä tiedustelemassa modeemini perään.

- Se on unohtunut tilauksesta.
- Siis anteeks mitä, mistä tilauksesta?! Siitä modeemitilauksesta on unohtunut siis se modeemi?!

Modeemi laitettiin uudelleen tilaukseen. Anekdoottina kerrottakoon, että asioidessani tuona päivänä Soneran Hämeenkadun myymälässä, tuli nuori nainen palauttamaan hänelle aiheettomasti toimitettua modeemia:

- En mä tätä tarvitse...

Tarjouduin ottamaan kyseisen modeemin itselleni:

-  Valitettavasti mä en voi antaa sitä sulle. Mut se sun modeemi tulee sulle joko tällä viikolla tai viimestään ensi viikolla... Virhe 4.

Samalla käyntikerralla myös selvisi, että saamani 4G-mokkula oli kerryttänyt laskua jo parinkympin verran. Ihmetellessäni asiaa ja tiedustellessani "tekemääni sopimusta kyseisestä 4G-mokkulasta" asiakaspalvelija vilkaisi minuun:

- Tää sopimus on tehty 28.8.
- Mut ku mä en oo tehny mitään sopimusta! Se luvattiin mulle käyttöön siks aikaa, kunnes se saatanan laajakaista saadaan toimitettua. Ilmaseksi. Eikä se edes toimi niin, et mun kannattas maksaa sen käytöstä! Virhe 5.

Kului pari päivää. Kännykkääni tuli tekstiviesti, jonka mukaan mokkula oli toimitettu Postiin, josta minun tuli se noutaa. Jes, hihkuin. No, onneksi tekstiviesti tuli perjantaina Postin aukioloaikojen ulkopuolella, joten sain noudettua mokkulan vasta maanantaina. Toimin saamieni neuvojen mukaan: kytke mokkula seinään ja laajakaistaliittymä on valmis! Virhe 6.

Eihän...
Ei.

Soitin Soneran asiakaspalveluun, josta yhdistettiin edelleen käyttötukeen. Sieltä tiedusteltiin ensimmäisenä, saako minulle lähettää mainoksia puhelimeeni ja sähköpostiini? Sen jälkeen minua informoitiin siitä, että "Soneralla pyritään ohjeistamaan asiakkaita jatkossa ottamaan yhteyttä ensisijaisesti OmatSivut-palvelun kautta netissä. Oletko tietoinen tästä?" Kerroin olevani tietoinen asiasta, mutta koska minulla ei ole käytössä kunnollista internet-yhteyttä, en valitettavasti pysty käyttämään heidän OmatSivut-palveluaan. Pyysin yhdistämään puhelun "jollekin, joka osaa auttaa". Puhelu yhdistettiin, ja sitten se katkesi. Virhe 7.

Soitin uudelleen Soneran asiakaspalveluun, josta yhdistettiin edelleen "pika-apuun". "Pika-avusta" ei vastattu, koskaan! Virhe 8.

Tästä kimpaantuneena laitoin viestiä Twitter-tilini kautta, SoneraAsiakaspalvelu. Keskustelu alla. Virhe 9.


ps sain Soneralta 8.9.2014 päivätyn laskun, jossa minua laskutetaan sekä laajakaistayhteydestä että 4G-mokkulasta.
pss arvaa, maksanko?

*) Virhe 10.

Muutama sana markkinoinnista #kekäle

Tiäks sen tunteen, kun lähdet jahtaamaan sitä Canada Goosea? Sitä tunnetta, kun olet mainoksesta lukenut, että "kaikista normaalihin...