Mä nappasin untsikan sen yöasun päälle. Mä olin kai osaltaan tyytyväinen, et joku sano, mitä mun pitää tehä. Eikä mulla ollu muuta vaihtoehtoa, ku en pystyny puhumaankaan, ku suuta kuivas niin vitusti. Sisko tais pakata hammasharjan reppuun. Siskon mies otti ne lääkkeet, mä laiton kengät jalkaan ja me lähettiin niille. Taidettiin näyttää aika koomisilta: mä hapuilin eteenpäin yöasus ja untsikas, sisko poras. Muistin kuitenki sammuttaa valot ja varmistaa, et laitoin välioven kii. Ettei ne joulutähdet saa kylmää ja vilustu.
Mä en muista mitää siitä matkasta mun siskolle ja sen miehelle. Niillä on koira, Ukko. Ukko on maailman paras koira, se on mun lapsi. Mä tykkään Ukosta enemmän ku monesta muusta, ilman Ukkoo mä en varmaan ees olis täs kirjottamas tätä mun tarinaa. Ukko on hauska koira, se on muuten bokseri. Sellanen ruttuturpainen hännän heiluttaja tai välillä mä kyl luulen, et se häntä heiluttaa sitä koiraa. Jos se olis ihminen, se olis hassuttelija ja sais kaikki hyvälle tuulelle. Mut se on myös aika ittetietonen ja vieraita kohtaan pidättyväinen. Se on joskus aika hauskaa, ku ihmiset huiskii Ukkoon päin ja yrittää silittää sitä. Mut Ukko ei anna kenen tahansa koskee itteensä, edes sillai puolivahingos. Ei se anna. Mut mun se antaa tehä mitä mä haluun, se luottaa muhun.
Ukko odotti meitä, ku me päästiin mun siskolle ja sen miehelle. Mä olin niin ilonen, ku mä näin sen. Se ottaa mut aina vastaan ku kauan kaivatun ystävän, sille ei merkkaa mitää, vaiks mä oisin hiihtänyt niis samois harmais verkkareis viikkokaupalla.
Mulle tehtiin peti olkkarin lattialle. Mä tuun loppuelämän muistaan sen kirkkaan keltasen lakanan, siitä tuli mun alue. Koska mä olin jo pitkään nukkunu suurimman osan mun elämästä, mulla oli kamala tarve päästä nukkuun siäki. Kello oli ehkä kaheksan, ehkä vähemmän. Mun siskon mies ihmetteli, miks mä meen nukkuun niin aikasin. Mä sanoin et mua väsyttää.