Omistan runon hoitohevosilleni vuosien ajalta: Petina, Lobello, Lutox, Hiivi ja Suikun-Viivi, joista Viivi kuoli nuorimpana 31.5.2013 25-vuotiaana.
Olette kaikki rakkaita.
Hevosen kanssa
Kuuntelen.
Löydänkö sanattoman yhteyden?
Mitä voin viestiä kehoni kielellä,
eleillä, lämmöllä?
Hevonen puhuu jatkuvasti.
Avoimen aidosti.
Sulje suusi,
avaa sydämesi,
rapsuttele, silittele, rentouta kehosi.
Olen tässä,
illan hämärässä,
salaisuus arvokas,
on leijuva luottamus.
Käy lämmin tuulahdus,
ja poskella tuntuu silkkiturvan puhallus.
Kuulen.
Kun olen hetkessä,
olen tasapainossa.
Se tekee minusta paremman ihmisen.
Satoja kiloja,
suruja ja iloja
Huolta loputonta,
yötä unetonta.
Kun silittää turpaa samettisen,
murhe on entinen.
Yhteys aukeaa,
ja kaikki ikävä katoaa.
Uuden alku,
silti jatkoa vanhalle.
Mitä on edessä?
Tähdenlento taivaankannen,
vaiko taival ainainen?
kirj. Pauliina Talka
