Since I missed both Mew and Muse last Saturday @ Helsinki Olympic Stadium I want to share my favourite Muse song with you all. I'm totally obsessed with this song, it breaks my heart, and leaves me in my tears. I wish I could have been there - for me, just for once.
Luin joskus, jostakin, että Suomen tämän hetken suosituin miesartisti, Cheek, sai artistinimensä jo kouluaikana pyöreiden poskiensa vuoksi. Tästä tuli mieleen oma ala-asteaikani, jolloin minua kiusattiin pyöreiden poskieni vuoksi. Ja pyöreän pääni.
Erityisesti muistan sen kerran käsityöluokassa, kun istuttiin likkojen kanssa tekemässä niitä käsitöitä. Pari minua vuotta vanhempaa likkaa alkoi nimitellä minua poskieni pyöreyden vuoksi - "Jossu-possu". Tietysti pahoitin tästä mieleni "äläitkeäläitkeäläitkeäläitkenyt". Tulin kuitenkin myöhemmin maininneeksi tästä hyvälle, minua muutaman vuoden vanhemmalle ystävälleni; ystävälle, joka aloitteli mallintöitä. Ja, aivan oikein, hänelläkin oli pyöreät posket (ja pyöreä pää). Hänen lohduttavien sanojen rohkaisemana uskaltauduin puolustamaan itseäni. Ja taisin kai keksiä ilkeätä sanottavaa näistä minua kiusaavista likoista. Ja taisin kai sanoakin sen heille sen samaisen kässyluokan pöydän ääressä.
Jos näette Cheekiä, kysykää niistä poskista. Miten Jare suhtautui tähän "artistinimeensä" silloin kouluaikana?
(Ai, ni, tekstin otsikko on mukaeltu "Minä Tarzan, sinä Jane".)
(Ai, ni, turhaan yritätte enää keksiä mitään uutta sanottavaa näistä poskistani. Mitä sitten, vaikka saisinkin jälkkäriä ja joutuisin opettajan puhutteluun? Poskille saatte, kaikki!)
- Mä en siis edes pysty käsittämään, mitä mulle tapahtu. Vieläkää. Mä olin kaupassa, kassajonossa ostosteni kanssa. Aloin jo hyvissä ajoin penkoa reppua, tavoittelin sitä lompsaa, tietty. No, eihän sitä lompsaa ollu mukana. Ei, vaikka kuinka kaivelin: hra Ukon herkut, kyniä, nessuja, puhelin, purkkaa, mut ei lompsaa. Aloin sitte jo takana olevalle miehelle selitellä, kuinka, heh, lompsa on tainnu jäädä kotiin. Samalla taisin myös ruveta hamuamaan niitä ostoksiani siitä hihnalta takaisin siihen ostoskoriin... Mut, siis, se mies kysyi, voisiko maksaa mun ostokset?! HÄ?! Siis niinku maksaa mun ostokset?! Ei o totta. Tapahtuuko tuollasta kenellekään, koskaan? Tai siis ainakaan mulle, ikinä?! Se tyyppi makso mun ostokset, anto kuitin ja totes, et voit maksaa mun tilille. Tajusin kuitenki pyytää tilinumeron, et voin maksaa sen velkani. Kiitos siis, Ilkka!
Olen edelleenkin hieman häkeltynyt tapahtuneen jälkeen. Siis eihän tuollaista tapahdu! Siis, että joku tarjoutuu maksamaan ostoksesi, kun olet huolimattomuuttasi unohtanut lompakkosi kotiin. Yleensä päätyy nolostuneena keräämään ostokset kassahihnalta, palauttamaan ostokset hyllyihin ja lähtemään kotiin (mielessään kiroten). Tai sitten se kassahenkilö korjaa ne ostokset siitä kassahihnalta ja "laittaa ne odottamaan, että tulet lompakon kanssa takasi". Ja jonossa oleva ihmiset pyörittelevät silmiään ja jatkavat tuhinaansa, kun luikit tiehesi...
Mikäli olisin itse ollut vastaavassa tilanteessa, olisinko tarjoutunut maksamaan tuntemattoman ihmisen ostokset? - Jos se vaikka teeskenteli unohtaneensa sen lompsan kotiin saadakseen ilmaiset safkat?!
Let me introduce you to - my living room!
As you can probably see there's some serious renovation going on. I'm restoring my windows (and my wooden floor later on).
I hate the mess.
It's my b-day tomorrow. I couldn't wait 'til tomorrow...
Almost all my friends already know this but let me tell it one more time:
When I was born it was just a terrible, terrible day: summer storm! And I cried and cried and cried - all alone in that room where they take babies once they are born. And I was there all alone since only I was born on that particular day in that particular city.
Well, I've got a baby sister. She was m y baby, m y doll. She was my everything (and still is). When she was born it was sunny, a Mother's Day. I guess she was just smiling at my mom and the nurses... At that time my dad was somewhere in the woods doing something what men do in the woods (don't ask me, I was only 4 years old). I was, on the other hand, at my grandma's place on that Mother's Day. And I wanted to tell my dad that I got a new doll. And I did that!
I ran away. But, luckily enough, my grandma found me a little later. I was stuck in a muddy field, poor me. When my grandma found me she grabbed my arm and started pulling. I lost my rubber boots in the mud, and she washed me in the ditch next to us.