Self Portrait

This photo was taken this morning on my way to see my shrink (with four legs, a tail, and a hunger for carrots). The Sun was shining, and I couldn't be happier with what's going on in my life. One of those moments.

My Two Shrinks

I never thought that my personal shrink would stand on four legs, have a tail and love carrots. Nor that he barks, drawls, and loves to cuddle with me. But it's true. They, both of them, saved my life. And will be my trusted animal friends till death do us part.

Thank you, mr. Bruuttus, thank you, mr. Ukko - my trusted animal friends!

When I'm with you, are you somewhere else?

Am I gettin' thru or do you please yourself?

When you wake up, will you walk out?

Cocktail

You know what?!

When I was a kid I had a friend three years older than me. (I'm referring to her also here http://apinkglove.blogspot.fi/2013/07/me-cheek-you-cheek.html.) Only three years, you might ask. Yeah, three years. When you are six and your best friend is nine it's like having an older sister you never had. Or, maybe even better, you have some sort of a role model. Someone you can really look up to.

Well, thanks to this friend of mine I still have Cocktail on a cassette. And on a VHS. 

I've seen that movie like a hundred times, and can still remember...well... I just loved her! I thought that Elizabeth Shue was like the most beautiful girl in the world. I wanted to look just like her. Never happened. But I still have my memories, and will definitely watch Cocktail tonight on TV.

Promise me to watch this trailer (and maybe think of me). It's my fave (and, yeah, my mom let me watch the whole movie). <3

PS Yes, one mojito, please!

...And All His Girls

PS If I was a rockstar I would definitely be just like Liam Gallagher. I totally dig his way of posing at the stage, holding his hands behind his back while singing. And champagne supernova. And cigarettes and alcohol.

...Nothing but Promises

Until recently I knew this person. This person had a very deep impact on me and my life, in this person's arms I trusted my life - my whole life. But it was nothing but promises. Promises that were given, and not even considered kept. I guess it was my fault, by far. Trusting and hoping for the best.

There is this saying I like and try and live by: "Promise a lot, give even more".
If and when this person calls my name - I won't be there. I won't make promises I can't keep.

And this is a promise.

Promise is a promise.

Promise is a promise.

Walking on Water

This is what I've been up to. Walking on water. And swimming with a horse.
I can find only one word to describe it: M A J O R! <3
But I had to admit it feels kind of strange at the same time: wearing your bikini bottom and trying to navigate in the water (and seeing fish babies everywhere you look), and still riding a horse.

And, look, I have mud on my toes.

Muse

Since I missed both Mew and Muse last Saturday @ Helsinki Olympic Stadium I want to share my favourite Muse song with you all. I'm totally obsessed with this song, it breaks my heart, and leaves me in my tears. I wish I could have been there - for me, just for once.

Radiohead speaks to the brain.

Coldplay speaks to the heart.

Muse speaks to the soul.

 

Scientist

Come up to meet you, tell you I'm sorry  

You don't know how lovely you are 

I had to find you, tell you I need you 

Tell you I set you apart

Tell me your secrets and ask me your questions

Oh, let's go to the start

Running in circles, coming up tails

Heads on a science apart

Nobody said it was easy

It's such a shame for us to part

Nobody said it was easy

No one ever said it would be this hard

Oh, take me back to the start

I was just guessing at numbers and figures 

Pulling the puzzles apart

Questions of science, science and progress

But tell me you love me, come back and haunt me

Oh and I rush to the start

Running in circles, chasing tails

Coming back as we are

Nobody said it was easy  

Oh, it's such a shame for us to part  

Nobody said it was easy  

No one ever said it would be so hard  

I'm going back to the start

 Oh ooh, ooh ooh ooh ooh 

  Ah ooh, ooh ooh ooh ooh  

   Oh ooh, ooh ooh ooh ooh   

Oh ooh, ooh ooh ooh ooh

The Scientist by Coldplay

In my mind I dedicate this song to my one, now and forever, jp.

If only it wasn't so windy on a lonely shore.

"Me Cheek, You Cheek"

Viikonloppuna oli sokka irti.

Luin joskus, jostakin, että Suomen tämän hetken suosituin miesartisti, Cheek, sai artistinimensä jo kouluaikana pyöreiden poskiensa vuoksi. Tästä tuli mieleen oma ala-asteaikani, jolloin minua kiusattiin pyöreiden poskieni vuoksi. Ja pyöreän pääni.

Erityisesti muistan sen kerran käsityöluokassa, kun istuttiin likkojen kanssa tekemässä niitä käsitöitä. Pari minua vuotta vanhempaa likkaa alkoi nimitellä minua poskieni pyöreyden vuoksi - "Jossu-possu". Tietysti pahoitin tästä mieleni "äläitkeäläitkeäläitkeäläitkenyt". Tulin kuitenkin myöhemmin maininneeksi tästä hyvälle, minua muutaman vuoden vanhemmalle ystävälleni; ystävälle, joka aloitteli mallintöitä. Ja, aivan oikein, hänelläkin oli pyöreät posket (ja pyöreä pää). Hänen lohduttavien sanojen rohkaisemana uskaltauduin puolustamaan itseäni. Ja taisin kai keksiä ilkeätä sanottavaa näistä minua kiusaavista likoista. Ja taisin kai sanoakin sen heille sen samaisen kässyluokan pöydän ääressä.

Jos näette Cheekiä, kysykää niistä poskista. Miten Jare suhtautui tähän "artistinimeensä" silloin kouluaikana? 
(Ai, ni, tekstin otsikko on mukaeltu "Minä Tarzan, sinä Jane".)
(Ai, ni, turhaan yritätte enää keksiä mitään uutta sanottavaa näistä poskistani. Mitä sitten, vaikka saisinkin jälkkäriä ja joutuisin opettajan puhutteluun? Poskille saatte, kaikki!)

Yours truly,

           

Watch Your Step

I nearly stepped on this leaf. #iseehearts

Yllättäen ja pyytämättä

- Mä en siis edes pysty käsittämään, mitä mulle tapahtu. Vieläkää. Mä olin kaupassa, kassajonossa ostosteni kanssa. Aloin jo hyvissä ajoin penkoa reppua, tavoittelin sitä lompsaa, tietty. No, eihän sitä lompsaa ollu mukana. Ei, vaikka kuinka kaivelin: hra Ukon herkut, kyniä, nessuja, puhelin, purkkaa, mut ei lompsaa. Aloin sitte jo takana olevalle miehelle selitellä, kuinka, heh, lompsa on tainnu jäädä kotiin. Samalla taisin myös ruveta hamuamaan niitä ostoksiani siitä hihnalta takaisin siihen ostoskoriin... Mut, siis, se mies kysyi, voisiko maksaa mun ostokset?! HÄ?! Siis niinku maksaa mun ostokset?! Ei o totta. Tapahtuuko tuollasta kenellekään, koskaan? Tai siis ainakaan mulle, ikinä?! Se tyyppi makso mun ostokset, anto kuitin ja totes, et voit maksaa mun tilille. Tajusin kuitenki pyytää tilinumeron, et voin maksaa sen velkani. Kiitos siis, Ilkka!

Olen edelleenkin hieman häkeltynyt tapahtuneen jälkeen. Siis eihän tuollaista tapahdu! Siis, että joku tarjoutuu maksamaan ostoksesi, kun olet huolimattomuuttasi unohtanut lompakkosi kotiin. Yleensä päätyy nolostuneena keräämään ostokset kassahihnalta, palauttamaan ostokset hyllyihin ja lähtemään kotiin (mielessään kiroten). Tai sitten se kassahenkilö korjaa ne ostokset siitä kassahihnalta ja "laittaa ne odottamaan, että tulet lompakon kanssa takasi". Ja jonossa oleva ihmiset pyörittelevät silmiään ja jatkavat tuhinaansa, kun luikit tiehesi...

Mikäli olisin itse ollut vastaavassa tilanteessa, olisinko tarjoutunut maksamaan tuntemattoman ihmisen ostokset? - Jos se vaikka teeskenteli unohtaneensa sen lompsan kotiin saadakseen ilmaiset safkat?!