Isälleni

Eilen vietettiin isänpäivää. Illan suussa me ajeltiin siskon ja hra Ukon kanssa kotua Tampereelle. Oltiin kotona juhlimassa isänpäivää. Tosin juhlinta osui lauantai-illalle, kun isä lähti sunnuntaina hirvimettään ennen auringonnousua. Automatkan aikana radiossa keskusteltiin siitä, mitä oma isä on lapsilleen opettanut. Kuuntelijat soittivat ja jakoivat omia tuntojaan.

Jonkun isä oli opettanut polkupyörällä ajamisen taidon, toisen "kaiken" ja kolmannen "olla koskaan antamatta periksi". Jäin miettimään, mitä oma isäni on minulle opettanut. Lista on liian pitkä, joten tyydyn toteamaan: mulla on maailman paras iskä! Se auttaa mua aina, kun mä tarvin apua.

Jääkaapin ovessani on oheinen kuva. Siinä on isä ja hänen Messerschmitt. Ja buutsit ja pitkä tukka.

Topi Sorsakoski on yksi isän lemppariartisteista. Kiitos yhteisistä muistoista, Topi!

Tuulispään jäähyväiset

 Alla oleva kirjoitukseni julkaistiin juuri ilmestyneessä Kipunoita-lehdessä (4/2013) otsikolla "Tuulispään jäähyväiset".

”Tuulispää tuli taloon” kuului edellisen Kipunoidan minua koskevan Tuttu Taimista -esittelyn otsikko. Vaikka jutun tekemisestä ei ole aikaa kuin muutama kuukausi, on Tuulispään elämään puhaltanut länsituuli tuoden mukanaan sekä uusia alkuja että luopumisen tuskaa.

Tuulispää tuli taloon -juttu päättyi seuraavasti: ”Sairaus en ole minä; minä yrittää vain kirjoittaa sairastumisen osaksi omaa elämänhistoriaansa ja jatkaa uteliaana kohti uusia elämän seikkailuja.” Ja näin on todellakin tapahtunut. Kesän aikana alkanut parantuminen ja eheytyminen on edennyt pisteeseen, jossa neljä vuotta kestänyt huoneistoremontti on päässyt sellaiseen vauhtiin, että valmistakin on jo lupa odottaa.

Tuulispää on hakeutunut ystävien pariin niiden vuosien jälkeen, kun oli vain Tuulispää ja masennus. Puhe pulppuaa niin vilkkaasti, että osa suunnitelmista on kirjattava ylös, ettei tuuli vie sanoja mukanaan. Tulevaisuus on haaveita - ja ennen kaikkea haaveiden toteuttamista.

Vapaa-ajan on kaapannut ratsastus! Oih, miten Tuulispää onkaan kaivannut hevosia sitten teinityttövuosiensa, jolloin heppailu sai väistyä opiskelun ja muun elämän tieltä. Lisäksi liikunta ja entisöiminen vievät yhä enemmän Tuulispään aikaa (ja tuovat yhä enemmän sisältöä elämään). Unohtamatta niitä Tuulispään ystäviä ja läheisiäkään...

Tuulispään on nyt aika lausua jäähyväiset heille, joihin hän tutustui Ruusan Kahvilassa, vertaisryhmissä ja olkkarissa. Hän on pohjustanut mielessään tätä päätöstä jo hyvin pitkään; yrittänyt perustella itselleen halua palata siihen ”omaan elämään”, joka jäi kesken hänen sairastuttuaan, mutta jota hän huomaa kaipaavansa yhä enemmän.

Nämä jäähyväiset eivät ole sellaiset, joissa joku kuolee vaan sellaiset, joissa Tuulispää kertoo jatkavansa uteliaana kohti elämän uusia seikkailuja. Tästä johtuen et enää näe Tuulispäätä olohuoneen kahvittarena vaan satunnaisesti vertaisjäsenenä teekupin äärellä kuulumisia vaihtaen. Näin siksi, että Tuulispää on ihminen, joka lähtee mukaan täysillä. Ja koska Tuulispää ei enää voi täysillä sitoutua kahvittarena toimimiseen, jättää hän paikkansa sellaiselle, jonka hän toivoo saavan edes yhtä paljon vertaisohjaajana toimimisesta kuin hän itse on saanut.

Tuulispää siteeraa hänelle niin tärkeää Pikku Prinssiä:

"Katsellessasi öistä tähtitaivasta tuntuu sinusta, kuin kaikki tähdet nauraisivat,

koska minä asun eräässä niistä, koska minä nauran eräässä niistä."

Antoine de Saint-Exupéry

Lopuksi haluaisin käyttää tämän tilan ja tilanteen hyväkseni ja muistuttaa, että me mielenterveyskuntoutujat emme kaipaa sääliä vaan tasavertaisuuteen perustuvaa kohtelua. Diagnoosimme ei myöskään tartu kanssakäymisessä teidän ”terveiden” kanssa. Vai mitä olette mieltä, isä, äiti, Marika, Olli, JP? Lisäksi haluaisin vielä tähdentää, että mielenterveysongelmista paranee - tai ainakin niitä voidaan hoitaa muun muassa oikeanlaisella lääkityksellä. Älä siis minut nähdessäsi ensimmäisenä mieti, sairastunko uudelleen. Yhtä hyvin minä voisin sinut nähdessäni ajatella, sairastutko sinäkin?

Nähdään,
Johanna

Juttua kuvitti kuva minusta ja hra Bruuttuksesta valmistautumassa kesän heppatunnille.

hra Bruuttukselle

Päätin omistaa tämän kirjoitukseni maailman parhaalle samettiturvalle, Bruuttukselle! Tai hra Bruuttukselle kuten häntä kutsun. :) Jäin tänään tallilta kotiin tullessani miettimään aikaisemmin käymääni keskustelua. Siinä keskustelussa kerroin, miten tärkeäksi Bruuttus on minulle tullut. En kuitenkaan uskaltanut käyttää hänestä ystävä-sanaa - vaikka rakas ystävähän hän, hra Bruuttus, minulle on.

Minulle ratsastamisessa on kyse paljon muustakin kuin satulaan nousemisesta ja suorituksista kuten varmasti monelle muullekin heppatytölle tai -pojalle. Tänäänkin aamulla, kun menin moikkaamaan Bruuttusta, hän hörähteli minut nähdessään. Silittelin ja halailin häntä hetken karsinassa ennen kuin laitoin riimun päähän ja vein hänet "pesariin" harjattavaksi. Ja taas ratsastustunnin jälkeen sama kuvio toisinpäin. Kotiin lähtiessäni oli sydän pakahtua - sellaisen tunteen hra Bruuttus saa minussa aikaan.

Kuvaustilanne on hieman lavastettu, jotta mahduimme molemmat kuvaan. Tai ehkä se on just sitä, miltä se näyttää: alamaiselle on myönnetty audienssi.

Nostalgia

I've felt rather nostalgic for the past few days. First, I didn't know why. But then I realized it!
I've been listening to New Order for the whole week. And, then I remember that particular summer - summer of 2002! It was back then that I saw New Order playing at Hultsfred in Sweden.

We were a punch of exchange students from Germany, Italy, Canada, and Finland partying and listening to awesome bands for the whole weekend. During that weekend I saw some of my  favourites such as New Order, Turbonegro, Black Rebel Motorcycle Club, and Suede. Gosh - now I almost feel like I've totally forgotten the whole festival...

Here's something that reminds me of friendship, that feeling of having fun, sleeping in a van, and being so close... That's me on the left. You can almost see my piercing on my chin.

A Duck Face

It's been quite rainy over the past few days.
I talked to my sister on the other day and she told me something that made me laugh.

mr. Ukko doesn't like rain, or getting wet. He's got some pretty damn cool jackets for rainy days. But he doesn't like to wear them! My sister made him wear one of his jackets on the other day, and he decided not to move. He was just standing there in the hallway, looking grumpy. My sister couldn't but laugh and take off his jacket. So mr. Ukko got a little wet on their way to the grocery store.

I found this on the web. I find it funny.

Kasassa keiton ainekset - Soup

Ruokauutisia! Seuraavaksi aion nimittäin kertoa, mitä köökissäni tapahtui eilen illalla. Pahoittelut tehosteiden puuttumisesta...

Eilen skribentinne köökissä tapahtui siis seuraavaa: valmistui varsin onnistunut keitto alta aikayksikön. Eikä mikä tahansa keitto vaan keitto, jonka raaka-aineet olivat hyvinkin luomua ja lähellä tuotettua. Keiton raaka-aineista perunat olivat äitin ja isän kasvimaalta, valkosipulit kaverini ryytimaalta. Näyttipä joku porkkanakin olleen kaverini ryytimaalta. Hirven oli isä tai joku hänen jahtikavereistaan juossut kiinni viime syksynä.

Tässä sen kummemmin reseptiin paneutumatta päädynkin vain toteamaan: sekaan vaan ja anna kiehua!

This is what I was preparing last night: soup with carrots, potatoes, garlic, onions, and meat. That canned meat wasn't nothing but moose - delicious. In my family we eat a lot of moose 'cause my dad goes moose hunting every year. And it's not like eating a reindeer.

I normally don't eat that much of meat but when my mom prepares moose. Last night I found a can of moose that my dad has given me last winter. It was 'bout time... Very delicious.

What do you think of blue potatoes?

Hevosen kanssa

Pysähdyin tänään heppailemaan mennessäni lukemaan tallin oveen kiinnitettyä runoa.
Omistan runon hoitohevosilleni vuosien ajalta: Petina, Lobello, Lutox, Hiivi ja Suikun-Viivi, joista Viivi kuoli nuorimpana 31.5.2013 25-vuotiaana.
Olette kaikki rakkaita.

Hevosen kanssa

Kuuntelen.

Löydänkö sanattoman yhteyden?

Mitä voin viestiä kehoni kielellä,

eleillä, lämmöllä?

Hevonen puhuu jatkuvasti.

Avoimen aidosti.

Sulje suusi,

avaa sydämesi,

rapsuttele, silittele, rentouta kehosi.

Olen tässä,

illan hämärässä,

salaisuus arvokas,

on leijuva luottamus.

Käy lämmin tuulahdus,

ja poskella tuntuu silkkiturvan puhallus.

Kuulen.

Kun olen hetkessä,

olen tasapainossa. 

Se tekee minusta paremman ihmisen.

Satoja kiloja,

suruja ja iloja

Huolta loputonta,

yötä unetonta.

Kun silittää turpaa samettisen,

murhe on entinen.

Yhteys aukeaa,

ja kaikki ikävä katoaa.

Uuden alku,

silti jatkoa vanhalle.

Mitä on edessä?

Tähdenlento taivaankannen,

vaiko taival ainainen?

kirj. Pauliina Talka

No Filter

This is what I saw this morning when I stepped outside - on my left, on my right. #nofilter

- It's My B-day Tomorrow!

Puppy Love

My nephew, mr. Ukko, means everything to me. He's everything and beyond.
Last night we hold precious little boxer puppies in our arms - the next best thing. Life is good!
Thank you, Janika!

Kyylä

Tänään kotiin kävellessäni pysähdyin ihastelemaan kotipuistoni puiden upeita syysvärejä. Ja olipa minun otettava pari kuvallista muistoakin - huolimatta lähes umpijäätyneistä sormistani. Etsiessäni "täydellistä" kuvakulmaa muistui mieleeni varsin huvittava muisto vuosien takaa.

Istuskelin silloin kuvassa näkyvällä valkoisella penkillä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, ilmassa oli keskikesän tuntua. Kuvassa näkyvien penkkien selkämyksiin on kiinnitetty metallisia laattoja, joihin on kaiverrettu tamperelaisten muusikkojen lyriikoita. Käännyin lukemaan oman penkkini laatan tekstiä:

"Kun aamulla silmäni aukaisin
ja Mansen piippuja katselin
Päätin en jää tähän junttilaan
mä lähden stadiin bailaamaan."

Kari Peitsamo: Pakko päästä Helsinkiin

Samalla huomasin kadun toisella puolella tutun näköisen tyypin: no, mutta Kari Peitsamohan se siellä käpytteli punainen bandana-huivi otsallaan.  Liekö lähdössä Helzinkiin.

PS Se kyylä olin minä.