Happy Valentine's Day!

Playing with the M&M's, yummy!

"It's amazing
With the blink of an eye
I finally saw the light
It's amazing
That when the moment arrives
You know you'll be alright
It's amazing
And I'm sayin' a prayer
For the desperate hearts tonight."
-Steven Tyler and Richie Supa-

http://www.youtube.com/watch?v=zSmOvYzSeaQ

Pretty stamps, aren't they?

My Luck_Paha saa palkkansa

                                                         Lapsuudenkodissani lauantai on siivouspäivä:
                                                         Isä kiikuttaa matot pihalle.

Äiti imuroi ja pyyhkii pölyt.
Äiti pesee lattian.
Äiti vaihtaa vuodevaatteet.
Isä kiikuttaa matot takaisin tupaan.

Minun kodissani lauantai on siivouspäivä:
Minä imuroin ja pyyhin pölyt.
Minä kiillotan rakkaat esineeni…
Mattoja minulla ei ole.
Joku sanoi, että näin voi käydä.
En uskonut.
Niin kävi.

Saturdays are made for master cleaning.
Or Fridays. Sundays can also be considered…
Someone once told me that “that could happen”.
I didn’t believe him.
And it happened!
Don't you dare laugh!
'cause you don't see me laughing...
And I hate that pot. And that stupid flower.

Winter Freezeland, part III

We all thought it was stuck - stuck at -21C (-5.8F). But, guess what?! It wasn't.
It's -24C (-11,2F).

Winter Wonderland, part II

It's freaking freezing!

I had a walk this morning with the dog, Ukko. And nearly got a permanent blush on my cheeks - if you know what I mean... I think that I have made up my mind. Or mayde I should give it another try, another day, and another frostbite...

It was in the news that in Russia one poor sucker had had a drink (or two) in the evening, fallen asleep on the park bench, and woken up in the morning not feeling his toes. His toes were all black - and I mean b l a c k! I wonder if this homeless guy ever feels hopeless, eh.

Ukko didn't like to wear his jacket. This tough guy is greater than his history and legacy. And we all will remember him for the rest of our lives. We just must!

http://www.youtube.com/watch?v=6Hxz6qJi-9k

Winter Wonderland, part I

Up until now I didn't like winters. I could even say "I hated winters". Or, maybe I am totally wrong! In fact, when I was a kid I loved to ski, skate, and do all the other winter activities. My favourite sport was (and still is) ski-jumping... I never tried it but was very keen on Finnish athletes...

Then, winters became (for at least in my mind) rainy and gray. It was just like in the autumn but darker - a lot darker.

However, last year was totally a success. It was like in a postcard: "Greetings from the Winter Wonderland". Of course, it gets on ones nerves when it's like -30C (-22F) for weeks. This winter has already been "cold" with lots of snow (at least here in Tampere, Finland). It still sucks to wake up and go out in the early morning ('cause it's so dark) but, I have a confession to make: I did enjoy my walk this afternoon in the woods. The Sun was shining, it was just me and the dog (plus -18C/1F).

But, I will take up on this winter issue in my later entries. Maybe I have changed my mind, and after all, do hate winters. Or was it the opposite..

- Hyvästi, vastasi kukka.

Katkelma Antoine de Saint-Exuperyn Pikku prinssistä:

Ja hän nauroi vielä. Sitten hän tuli vakavaksi.
- Tänä yönä…kuulehan…älä tule.
- En jätä sinua.
- Vaikuttaa ehkä siltä, kuin kärsisin…vähän kuin jos kuolisin. Se on   sellaista. Älä tule katsomaan sitä, se on  turhaa…
- En jätä sinua.

Pikku prinssi ei ollutkaan vain joku, joksi halusin isona tulla. Pikku prinssi oli joku, jonka halusin löytää elämääni. Ajan kuluessa näitä ”pikkuprinssejä” oli, tuli ja meni. Niiden menetys sattui. Enemmän ehkä pettymyksestä itseen ja siihen, että oli tehnyt väärän "valinnan". Nämä pettymykset olivat suojakuori, jonka taakse piilouduin yhä vahvemmin. Se haarniska on raskas kantaa yksin.

Tapasin oman Pikku prinssini ja pystyin aika ajoin iloitsemaan siitä, että olin unohtamassa menneet pettymykset ja sain mahdollisuuden elää tässä päivässä, olla onnellinen kuin Pikku Prinssi hoitaessaan kukkaansa, josta ”hän oli vastuussa, ja joka oli niin heikko, ja niin lapsellinen. Eikä sillä ollut kuin neljä heiveröistä pientä piikkiä puolustautuakseen vaaroja vastaan”. Meilläkin oli vain tämä päivä.

Kunpa voisin kirjoittaa: ”Nyt olen jo vähän unohtanut suruani. Tarkoitan…en kokonaan. Mutta tiedän pikku prinssin saapuneen tähdelleen--. Ja öisin kuuntelen niin mielelläni tähtiä. Ne helisevät kuin viisisataa miljoonaa tiukua...” En voi. En aivan vielä.

The Little Prince

I came across The Little Prince not until my early teen years. It wasn’t one of those bedtime stories that my parents read to me and my sister. I guess I wanted a little more action and ponies and courageous little boys in my bedtime stories back then. But, then, my dear friend, Kirsi, had written a quotation from the Little Prince on my farewell gift (I was leaving living abroad).

I came so deeply interested in this Little Prince that I bought the book. First, in Finnish, and then, in English.  Putting more and more time and effort in this lovely story I finally understood the hidden meanings in the story, and maybe found something more valuable along my way. At one point I wanted to be just like The Little Prince – he’s my hero! One of my dreams is to find The Little Prince in all languages. So, where ever I go in my travels I look for my Little Prince.

On the back of the book reads: “On one level it is the story of an airman’s discovery in the desert of a small boy from another planet – the Little Prince of the title – and his stories of intergalactic travel, while on the other hand it is a thought-provoking allegory of the human condition.”

Forgive me for not getting more deeply in my thoughts and the meanings I had put in this story. Let me just share my favourite line:

‘When you look up at the sky at night, since I shall be living on one of them and laughing on one of them, for you it will be as if all the stars were laughing. You and only you will have stars that can laugh.’ And as he said it he laughed: ‘And when you are comforted (time soothes all sorrows) you will be happy to have known me. You will always be my friend. You will want to laugh with me. And from time to time you will open your window, just for the pleasure of it… And your friends will be astonished to see you laughing whilst gazing at the sky. And so you will say to them, “Yes, stars always make me laugh’.

I hope that we all have a Little Prince in our lives as our friend. I recently lost mine.

I Don't Use Jelly

I can so relate to this great song.

In fact, it must be all about me.

“--I know a girl who thinks of ghosts

She’ll make ya breakfast

She’ll make ya toast

She don’t use butter

She don’t use cheese

She don’t use jelly

Or any of these

She uses vaseline--”.

the Flaming Lips 

(taken from the album Transmissions from the Satellite Heart)

http://www.youtube.com/watch?v=AfpyoGFJNNE

Annoin ääneni, ojensin käteni

Tiistaina annoin ääneni.

Keskiviikkona ojensin käteni.

Äänestyksen kulusta ei ole kovasti kerrottavaa. Numero äänestyslipukkeeseen (kynäkin toimi!), äänestyslipuke kuoreen (miksi ne kuoret ovat muuten sellaisia paskanruskean värisiä?), kuori kiinni liimapuikolla (uutisissa oli juuri kerrottu virheellisistä vaalikuorista, jossa ei sylki pidä). Henkilötietojen tarkastus, kuittaus ja kotiin.

Maatessani seuraavana päivä punaisella sohvalla käsi ojossa – jännitti. Joskus se neula on pistetty huonosti (ja SE sattuu!), joskus verenluovutus on tapahtunut ennätysvauhtia... Tällä kertaa neulan pisto sattui (vähän) ja luulin luovutuksen jo alkaneen, kun terveydenhoitaja yhtäkkiä keskeyttikin toimenpiteen.

- Sulle on tulossa tähän kyynärtaipeeseen tosi iso mustelma johtuen siitä, että neulan päälle on muodostumassa verihyytymää. Me voitaisiin jatkaa tätä luovutusta ja katsoa, saadaanko se veripussi täyteen. Mutta todennäköisesti se verentulo kuitenkin hiljenee, jolloin se joudutaan kuitenkin keskeyttämään. Pal- jonko sä painat?

- Mitä?! En mä nyt aivan kamalasti tätä rullaa painanut…

- Ei, kun paljonko sä painat?

- Emmä tiä, 55 kiloa. Miten niin?

- Verenluovutusta olisi voitu jatkaa toisesta kädestä, mutta koska sä painat alle 65 kiloa, niin me ei saada jatkaa tätä verenluovusta. Pidä tämä side neljä tuntia pistokohdassa ja sen jälkeen hiero siihen tätä voidetta. Siihen pistokohtaan tulee iso mustelma, mutta tämän voiteen pitäisi ehkäistä sitä vähän. Uudestaan voit tulla luovuttamaan sitten, kun mustelma on hävinnyt kokonaan. Voit ottaa sieltä vielä kahvia (yök!) ja pullaa. Lähdin kotiin.

Sukii ja lumpui (made by Me)

Väsäsin viime talvena muutaman parin villasukkia.

Taidan toki hieman aliarvioida kutomista ja sen vaikeutta kuvaamalla sitä ”väsäämiseksi”. No, katso kuvat!

Kantapään tekeminen oli ongelmallista. Ensimmäisellä kerralla se tuli nilkkaan. Toisella kerralla…nilkkaan. Kolmannella kerralla äitini totesi ”minun olevan maailman tyhmin tyttölapsi, eikä minun tulisi enää jatkaa tämän harrastuksen parissa”. Sain kuitenkin sen ensimmäisen sukkani valmiiksi – ja toisen! Kolmas ja neljäs sukka(pari) tulivatkin kuin vanhalta tekijältä – käyttäisin peräti kuvausta ”kuin liukuhihnalta”. Pystyin jopa toisinaan kuulemaan radiosta kantautuvan musiikin – eikä keskittymiseni herpaantunut!

Tuona talvena kudoin viisi sukkaparia. Sukista jokainen on uniikki. Hankaloittaakseni uuden harrastukseni aloittamista pätkin lankakerät ensialkuun pieniksi pätkiksi, ”jotta sukiis o tarpeeksi raitoja”. Voin, näin jälkiviisaana, kertoa, että se kaikki lankojen päättely oli viedä hermot. Koska ”tuon kauniin runsaslumisen” talven anti lämmittää edelleen palelevia jalkojani, en aio viritellä hermojani saati kutimiani enää tänä talvena. Ja luulen, ettei tämä maailman tyhmin tyttölapsi muista edelleenkään sen kantapään tekemistä (tai kavennuksia) (tai ihan mitä vain). 

 

Varoituksen sana: kutominen on koukuttavaa!

Kuvien perusteella jokainen tehköön omat päätelmänsä.

Sukat á la apinkglove, rasat kutoi äiti. (Nämä äidin kutomat rasat ovat olleet hieman tavallista kovemmalla kulutuksella, mistä villainen ulkonäkö. Malli on kuulemma ikiaikainen kurikkalainen malli!)

I started knitting last winter. I didn’t have like anything else to do. After all that hard work (and knitting) I was finally a very proud owner of a pair of woolen socks. Of course it took me quite few many hours to finish just one sock... And, at one point my mom told me that I was like the most stupid little girl that she knows, and that I shouldn’t continue with my new hobby. (She’s mean, isn’t she?)  I guess she was just trying not to loose her nerves...

After all that hard work I now have five pairs of (beautiful) woolen socks. I will not keep up with my new hobby this winter. Not only addictive but it is also very time-demanding. Like, let me say, last winter I just couldn’t put my knitting aside... So, as you already might’ve guessed, after five pairs of woolen socks it was finally spring.

Now, you can have a look at what I’ve accomplished (vs. creations Made by My Mom).

...that damn bus - penteleen nysse!

I had a meeting this morning. I woke up early enough (as if I’d been sleeping ‘cause of that Full Moon). I had my cup of tea, dressed up, packed my bag, put my shoes on – and went on to catch a bus. People who know me might get all surprised – me taking a bus?! Well, even though I love biking my mountain bike just isn’t right for this Finnish winter. Tires get all heavy, me all sweaty (and sweary).

I was right on time at the bus stop. Actually, I had to wait for like 15 minutes. Then it finally showed up, three minutes early. There was already another bus on the bus stop so all the people started walking towards (my) bus and got in. Well, I thought, since I was standing a t the bus stop t h e bus would pick me up there. Guess what?!

It didn’t! The bus driver stepped on the gas and took off! It all happened so fast that I didn’t even realise it before it was too late. I had missed both m y bus and m y meeting. How about next bus, you might ask?! In 33 minutes (but it would be too late). I got soo mad that I wanted to scream (anger management?). Instead of screaming my lungs out I went to Kauppahalli (local market place) and got myself fresh, just baked rye bread. Yam!

  

Molin tänää menos yhtehe miitinkihi, soli Tampereen Nirvas. Mä heräsi toki jo hyvis ajoon, keitteli kupi jouluteetä ja niierespäi. Molin siä nyssepysäkilläki ajoos, vartti aikaa vartoa pikkupakkaases. No, aikanansa se nysse tuli (pari minuuttia etuajas). Siinä pysäkillä oli toine nysse vähä niinku tiellä, jote ne muut immeeset lähti juoksemaha siihe toisehe nyssehe. Minen. Yleensähä ne nysset bruukaa pysährellä pysäkiillä, jote m’orottelin rauhas. Se eka nysse lähti menojansa – ja nii lähti se tokaki! Se kuski ei vilikaassukkaa sille mu pysäkille vaa kaasutteli tiähensä. Notta mua risas! Molin niin järkyttyny siitä, ette eres tajunnu lähtiä juoksemaha perähä (ja koputtelemaha sen nyssen klasiihin). Teki miäli raivota äänehe. Ja olisinki mutta sitte mä kekkasi jotaki muuta!

Mä lähärin siitä Keskustorilta Kauppahallihi ja ostin ittelleni palakittua manselaasta ruisleipää (ja kaks kaurasämpläriä). Ny moon kotona, enkä aio enää tänää lähtiä mihinkää täältä kotuani. Jonsei navetta pala.